Video + treenipohdintaa

Ylpempänä videopätkä päivän treeneistä. Treenattiin noutoa tai siis lähinnä sitä, että koira tarttuu innokkaasti ja nopeasti kapulaan. Tätä toteutettiin hetsaamalla ja palkka tuli heti kun Wili oli napannut kapulasta kiinni. Tosin Wili tuo kapulan lähes aina käteen asti vaikka palkan saakin pelkästä kapulaan tarttumisesta. Otettiin samalla seuraamista, mutta oma pää ei kestänyt sen kummempaa analysointia tai liikkeeseen paneutumista joten otettiin seuraaminen vaan hauskapidon kannalta. Perusasenossa oli (ja on edelleen!) paljon hiomista ja etenkin eri kulmista tuleminen tuottaa vaikeuksia. Wilille oli erityisen vaikeaa tulla perusasentoon suoraan mun takaa. Tässä sitä taas huomaa, että kertaus on opintojen äiti vaikka sitä kaikkea muuta väittääkin.

Olen omalla tavallani kamalan innostunut videoimaan meidän pieniäkin treenipätkiä sillä olen huomannut, että niistä on valtava apu. Ensimmäisessä peruutus-videossa suorastaan järkytyin. Kuinka ihminen voikaan väärinkäyttää käsi- ja vartaloapuja? Videon innoittamana aloin kiinnittää enemmän huomiota omaan ohjaamiseen ja omaan olemukseen. Tulipa huomattua, että olen niin kamalan ristiriitainen ohjaaja. Sanon toista ja näytän toista. Yritä siinä sitten samalla vaatia koiraa tekemään oikein. Toinen asia jota olen huomannut tekeväni paljon, on käskyjen toistaminen tai niiden väärinkäyttö. Laiminlyön ohjaajan ja koiran suhdetta sillä, että epäilen jatkuvasti. En usko, että koira voisi osata asian jonka olen sille itse opettanut. Tästä syystä käytän käskyjä kaksi kertaa tai käytän sitä vartaloa apuna. Omasta mielestäni vahvistan koiran tekemistä oikeampaan suuntaan. Loppujen lopuksi pilaan vain koiran innon yrittää tehdä oikein. En anna koiralle mahdollisuutta näyttää, että se osaa vaan menen varmistelemaan siihen väliin. Tästä lähtien otan tavoitteeksi opettaa kaikki tarvittavat käskyt varmoiksi (vaikka suurin osa on jo sitä) ja jättää ne turhat nössöilyt eli varmistukset yms. pois. Haluan oppia paremmaksi kouluttajaksi, joka tuntee koiransa ja osaa myös luottaa tähän. Kun tässä tavoitteessani joskus onnistun niin uskon, että vasta sitten mulla on varaa antaa muille ohjeita.

Itsekriittisissä tunnelmissa odottelen jo seuraavaa treenikertaa kunnon treenisuunnitelman kanssa ;)

En mä osaa muuta olla, vaikka yrittäisin kuinka ei se onnistu pakolla

Itsehän vallan innostuin päivittelemään niin meidän kuulumisia kuin blogin ulkoasua! Muutamat videot tältä päivältä. Vähän osaamista ja paljon pelleilyä. Tästä syystä jätän julkaisematta muun muassa meidän kunnon treenivideot tältä päivältä!

Sunny day

Voisinko olla yhtään kiitollisempi Furminatorista? Tähän materiaalin ja kulutuksen yhteiskuntaan on siunattu väline joka helpottaa (ainakin mun) jokaista arkipäivää. Meillä karvanlähtö on jotain aivan järkyttävää ja karvaa löytyy sängyistä, sohvasta, vessasta, kaappeista ja jopa ruoasta (?). Pieni ja sitkeä koirankarva on päättänyt ottaa vallan koko asunnosta, mutta furminator hillitsee tilannetta kummasti ;)

ps. kesä tulee sittenkin!

Jos vain voisin tekisin mitä vain

Meillä on taas hyviä että huonoja uutisia. Kummallista kuinka niin pieni asia voi saada niin paljon aikaan! Lähes kuukausi on mennyt vain lepäillessä ja itseasiassa en ole edes tajunnut vieläkään tapahtunutta. Kuinka olen voinut ajaa pienen koiran niin suureen tuskaan? Me ollaan eletty päivä kerrallaan ja jokainen terve päivä on loistava päivä! Agilityt on ollut pannassa jo pidemmän aikaa, tokoakin olen uskaltanut ottaa vain varovasti. Lenkit on pidetty lyhyinä ja vältetty kovaa riehumista. En tiedä kumpi meistä kaipaa enemmän treenikentille, omistaja vai koira?

Käytiin parisen viikkoa sitten Tytin luona hieronnassa. Oli niin jännittävää nähdä miten Wili reagoi käsittelyyn. Koira oli aika voimakkaasti jumissa, etenkin keskiselän ja lavanseutujen kohdalta. Ikävin uutinen oli kun Tytti sanoi, että koiran ranka on selvästi vinossa ja oikea lapa on alempana kuin vasen. Oli itkussa pidättelemistä! Tytti kuitenkin hieroi Wilin ja käsittely selvästi auttoi. Jumit saatiin osittain auki ja Tytti sanoi uskovansa, että koiran ranka suoristuu parin käsittelyn jälkeen! Wili oli paljon energisempi hieronnan jälkeen ja nyt venyttelee kotona kokonaisuudessaan hyvällä tavalla eli taivuttaa myös niskaa.

Olen pohtinut erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuudelle. Tottakai hoidan koiran ensin kuntoon ja me palataan varovasti harrastusten pariin. En vain osaa sanoa mitä tapahtuu ohjaajan kilpailuhenkisyyden ja koiran huonontuneen kunnon kohdatessa? Jätetäänkö me kisakentät muiden valloitettavaksi vai kisataanko me vielä muutamat kisat? Tokossa en usko, että lähdetään koittelemaan enää saumojamme nousta voittajaan. Avo-luokka on levähtänyt pahemman kerran tai no yksittäin liikkeet on ihan jees, mutta liikkeiden välistä huutamista en saa pois. Agilityssa olisi palava halu nousta kakkosiin, mutta kestääkö koiran kunto. Ehkä me näissäkin asioissa mennään päivä kerrallaan ja katsotaan vain mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Pentukin olis ihan kiva...

Täällä taas!

Huoh, miten paljon voikaan tapahtua muutamassa kuukaudessa! Tästä tulee varmasti sekavin postaus ikinä, mutta näillä mennään tällä kertaa. Meillä on ollut hieman taukoa bloggailusta, mutta elossa ollaan (hädin tuskin). Omassa, että koiran elämässä on tapahtunut niin paljon asioita, että niiden käsittely vaatii vieläkin paljon voimia. Koulu on verottanut omalta osaltaan aikaa harrastuksista ja kaikesta kivasta. Ollaan me kuitenkin tokoiltu, liidelty, uitu ja herkuteltu! Ei siis täysin toimettomia kuukausia takana. Pari päivää vielä armotonta lukemismotivaatio tiedossa ja keskiviikkona kirjoitukset vihdoinkin loppuvat. Kirjoitusten jälkeen on tiedossa todennäköisesti muutto omaan asuntoon ja eloa koirarintamalle. Näin uskallan luvata, mutta mitään en vanno sillä kyllähän sitä aikaisemminkin on luvattu, mutta lupaukset eivät ole pitäneetkään.

Toko on harrastuksena aika tylsä ja out, mutta tähän tulee muutos! Seuraaminen on aika silmää miellyttävää, mutta töitä on luvassa ja paljon! Mihinkään muuhun ei ollakkaan panostettu tokon saralla kuin seuraamiseen ja kaukoihin vaikka se paikkallamakuu olis se meidän heikkous.

Agility on saanut ihan uutta potkua! Pitäisi videoida, koska sanat ei riitä kuvaamaan :) Kisoihinkin ilmosin 25.3 ja 31.3

Huhtikuun lopussa koira päätti tehdä omistajan elämästä vähän jännittävämpää syömällä 25g tummaasuklaata. Ei sitä hirveästi naurattanut kun eteisen lattialta löytyi suklaalevyn paperit, mutta hengissä selvittiin. 6.3 vietettiin Wilin 8-vuotis syntymäpäiviä! Taas vuosi lisää pienen koiran elämään. Elämänhalu ei ole kadonnut ja jalat toimii. Pään toimimisesta en ole niinkään varma, tuskin toiminut koskaan kunnolla. Synttäreiden kunniaksi Wili sai kunnon lihaa (ja wilihän palkitsi itsensä etukäteen sillä suklaalla) ;) Rokotuksissakin käytiin ja koira on perusterve ja sopivan painoinen, tämä oli kiva kuulla.

Viime torstaina saatiin taas uusia tuulia meidän elämään. Oma elämä oli jo tarpeeksi stressaavaa mutta jonkun suuremman voiman seurauksena ei se stressi päässyt hetkeksikään helpottamaan. Olin ajamassa agilitytreeneihin Hyvinkäälle, kun edessä oleva auto päätti tehdä äkkijarrutuksen päästääkseen jalankulkijat tien yli. Vauhtia oli tässä tilanteessa n. 60 km/h. Koira istui etupenkillä (kyllä, meillä koira on etupenkillä lähinnä sen takia, että häkkiä sinne autoon ei mahdu ja meillä ei ole koiralle autoon sopivia valjaita) ja voimakkaan jarrutuksen johdosta kolahti hansikaslokeroa päin. Oli muuten lähellä ettei auto ollut rutussa vaikka pidin koko ajan sopivan turvavälin. Koira nousi nopeasti takaisin penkille ja vaikutti täysin normaalilta. Tarkistin treenipaikalla koiran kunnon ja vaikutti vieläkin normaalilta. Hallissa koira tavalliseen tapaan haukkui ja kävi kierroksilla, taipui hyvin kohti molempia kylkiä sekä juoksi hyvin. Tehtiin todella mielenkiintoinen rata heti toisena koirakkona. Tunti tästä iskusta niin vasta silloin alkoi oireilu. Koira hyppäsi huonosti tai lähinnä mietti jokaista hyppyä pitkään. Vauhti oli hidas ja koira oli poissaoleva, joten lopetettiin rata lähes heti. Niskaa taivuttaessa ylöspäin normaali, alaspäin taivuttessa huusi kivusta. Tässä vaiheessa alkoi soittelu päivystävään. Ensimmäinen päivystävä käski antaa vain kipulääkettä ja odotella perjantaiaamuun. Koiran olon pahetessa soitin sitten Aistiin. Astista saatiin aika klo 12 yöllä johon oli vielä sillä hetkellä kolme tuntia aikaa. Wili alkoi kulkemaan todella matalana, läähätti jatkuvasti ja arasti koko selkää ja niskaa. Otin pannan pois koiran päästä sydäntä särkevän kiljunnan seurauksena. Itse olin niin sekaisin koko tilanteesta, että epäilin omasta kyvystä ajaa Vantaalle tai edes kotiin. Hain kuitenkin äidin kotoa, koska en kaiken itkun keskeltä olisi koskaan löytänyt Aistiin.

Aistissa koko koira tutkittiin, eikä löydetty vakavaa vammaa. Aristi päätä taivuteltaessa molemmille sivuille. Saatiin kaksi kipulääkettä pistoksina ja lääkkeet kotiin. Englannin kirjoituksia edeltävä yö meni valvoessa. Siivosin koiranpaskoja ympäri kämppää ja kuuntelin koiran huutoitkua. Aamulla koira oli vielä ihan sekaisin, mutta malttoi vihdoinkin mennä nukkumaan. Kun päivällä tulin kotiin niin koko koira oli aivan sekaisin. Takapää petti ja koira oli omissa maailmoissaan. Äiti lähti käyttämään Wiliä uudestaan Aistissa ja diagnoosi oli liian vahvat lääkkeet jotka saattavat joillekkin koirille aiheuttaa hallusinaatioita ja muutenkin yleistä sekavuutta. Illalla koira oli onneksi jo vähän enemmän normaali itsensä! Wili ei pysty hyppäämään kunnolla ja jos se vahingossa erehtyy hyppäämään esimerkiksi niin viimeistään alas tullessa koira huutaa kun sattuu niskaan. Saatiin kahden viikon täysi kielto kaikesta liikunnasta (siinä meni nekin agilitykisat!) ja tämän jälkeen vielä muutama viikkoa rauhallisemmin. Yksinkertaisesti ärsyttää suunnattomasti nähdä ensinäkin, että koira kärsii, mutta myös se, että minä itse tuotin koiralle kipua.

Näihin kuulemisiin tällä kertaa!

harrastusmaailma taistelukenttänä?

Päätin kerrankin tarttua aiheeseen joka koskettaa myös mua! Harvoin vuodatan blogissa ajatuksia harrastamisesta, koiran omistamisesta tai ylipäänsä mistään muustakaan. Ajattelin siis kokeilla miten saan kasattua kaikki ajatukset tänne blogiin. Olisi mukava saada kommentteja jotta voin tarkastella asiaa myös muiden näkökulmasta tai oppia aina aiheesta jotakin täysin uutta.

Koiraharrastus sanana tai käsitteenä oli mulle itselle niin kovin vieras vielä 10 vuotta sitten. En tiennyt mitä on harrastaa koiran kanssa tai mitä kisaaminen pitää käytännössä sisällään. En tiennyt mitään! Mutta aina se on vain aloitettava sieltä nollasta ja vuosien vieriessä kokemusta on kertynyt huimasti. En väitä enkä vanno tietäväni koirista sekä niiden kanssa harrastamisesta paljoa tai etenkään tarpeeksi. Siis joka päivä on hyvä päivä oppia uutta! En tiedä miltä elämäni näyttäisi ilman koiraa. Tottakai arki olisi yksinkertaisempaa eikä olisi tarvetta pukea päällensä kuravaatteita tai paksuimpia toppavaatteita vain lähteäkseen ulos uhmaamaan ääriolosuhteita. Mutta mietin asiaa lähinnä oman persoonallisuuteni kannalta. Koiran kanssa eläminen antaa paljon (ja myös ottaa paljon) mutta uskon että vasta harrastusrintamalla olen viimeistään joutunut kohtaamaan oman luonteeni ja sen oikut. Olen persoonana erittäin vaikea ja oikutteleva. Kiukuttelen helposti ja myönnän olevani erittäin temperamenttinen (äiti yhtyy samaan!). Koiran kanssa ei ole vain varaa olla kuin tuuliviiri ja reagoida asioihin voimakkaasti. Ei ole missään määrin oikein koiraa kohtaa, että päästelee ärräpäitä vain koska koira ei tehnyt väärin. Vaikka kuinka ärsyttäisi se, että koira on tuhonnut hienoimmat korkkarit tai tyhjentänyt roskapussin sisällön niin ei vain ole varaa huutaa sille koiralle. Myönnän silti, että on niin paljon helpompaa huutaa muutama ei niin valittu sana ja vasta sen jälkeen miettiä mitä tuli tehtyä. Etenkin kun olen teen ensin, mietin vasta sitten - ihminen. Kaikki nämä 8 vuotta olen joutunut puremaan huulta lähes päivittäin, mutta siitä on ollut hyötyä! Kun näen omissa ystävissäni samoja piirteitä kuin mitä löysin itsestäni vielä muutama vuosi sitten niin voin vain huokaista helpotuksesta, että ehkä koiran kanssa eläminen onkin antanut enemmän (pitkäpinnaisuutta, kärsivällisyyttä, lempeyttä ja tapaa nähdä asioita postiviisemmin) kuin mitä se on vaatinut (monen tuhotut matot, luvattu syödyt ruoat, kaikki epätoivoiset hetket (joita on paljon!!)). Kun huomasin muutama päivä sitten kuinka ystäväni hermostui ja turhautui todella pienestä asiasta niin tajusin muuttuneeni niin valtavasti. Käyttäydyin täysin samanlailla (äkkipikaisesti ja voimakkaasti reagoivasti) jos joku tietty asia ei tapahtunut sillä samalla sekuntilla tai jos olin epävarma jostakin asiasta. Nyt osaan rauhoittua ja ottaa asiat rennommin. On vain pitänyt opetella koiran kanssa tasapainoisemmaksi ihmiseksi. Enää pinna ei pala vaikka joutuisi jonottamaan 3 tuntia putkeen (tääkin on siis koettu, eikä edes oikeesti palanut pinna vaikka kaikki muut äksyili ympärillä)!

Mutta joo siihen itse aiheeseen kun ollaan tarpeeksi hyvin vierailtu siellä sivupoluilla :D Huomasin, että olisin voinut jatkaa koiran ihmeellisestä tavasta muuttaa ihmistä ja elämää ylipäänsä, mutta nyt tosiaan siihen suunniteltuun ja alkuperäiseen aiheeseen eli koiraharrastukseen!

Koiraharrastus, mitä se on? Harrastuksia on monia niin erilaisia että jokaiselle löytyy varmasti joku oma, mieluinen laji. Koiraharrastus on itsessään tekemistä koiran kanssa jossa pääpainonen tulisi olla siinä, että koira nauttii. Usein kuitenkin ihminen on yhtä innoissaan harrastamisesta kuin koirakin. Joku voi luokitella lenkkeilyn ja namien piilottamisenkin koiraharrastukseksi, mutta itse näen harrastamisen tavoitteellisena tekemisenä. Päämääränä voi olla lajissa edistyminen, hauskanpito tai kisauralla eteneminen. Jokainen asettaa siis itselleen ja koiralleen mahdollisimman realistiset tavoitteet jotta harrastaminen olisi kivaa.

Harrastajia löytyy monenlaisia. On nuorta ja vanhaa, kokenutta ja aloittelevaa, kisaavaa ja hyvän mielen hakijaa. Mutta silti voin väittää, että koiraharrastus on harrastuksista paras vaikka olen elämäni aikana kokeillut vaikka minkälaista lajia (tanssia, ratsastusta, sulkapalloa, lentopalloa, jalkapalloa....).

Mutta miksi se on paras?

En usko, että tähän löytyy yksimielistä selitystä, mutta omasta mielestäni näen tähän selvän vastauksen. Harrastuksena koiraharrastus on melko rehti. Aina löytyy ihmisiä jotka haluavat auttaa, neuvoa tai olla vain tukena. Tottakai löytyy niitä selkäänpuukottajia ja paskanpuhujia! Ilman niitähän koiraharrastus olisi lähes täydellinen ;) Itse lähes 5 vuoden jalkapallouran jälkeen voin kertoa, että ihmisillä jotka harrastavat koirien kanssa on pääosin lämmin sydän ja mielessä hyvät asiat. Jalkapallo harrastuksessa kohtasi lähes joka kerta niitä mollaajia tai arvostelijoita. Aina oli joku vikana, mutta koskaan kukaan ei neuvonut tekemään paremmin. Siinä sitten ryvettiin pahassa olossa ja muut saivat itselleen paremman olon tietäessään olevansa joitakin parempia. Harrastamisen raaka maailma? Peleissä kisattiin aina toisia vastaan ja hampaat irvessä tehtiin paljon töitä oman joukkueen eteen. Aina kaikki oli omaa ja toisia parempaa. Ikinä ei ollut yhteistä ja tasavertaista. Turnauksissa katsottiin vierasjoukkueen pelaajia pahasti eikä niille ollut mitään puhuttavaa (ellei ystävä sattunut pelaamaan vastakkaisessa joukkueessa). Toisen joukkueen onnistumista ei juhlittu, mutta omaa sen sijaan juhlittiin niin, että varmasti kaikki muutkin kateelliset kuulivat. Aina oltiin myös valmiita puolustamaan oman joukkueen pelaajia kiistanalaisissa tilanteissa ja surutta tönittiin muita pelaajia kentällä. Ei tätä käytöstä nähty vääränä, koska sehän kuului harrastuksen kuvaan. Ei canicross kilpailuissa ihmiset töni toisiaan ohimennen jotta saisivat itse vähän etumatkaa. Ei ihmiset myöskään tokokilpailuissa naura toistensa epäonnistumisille ja kersku myöhemmin, että kun oma musti osaa ton niin paljon paremmin. Ei agilitykilpailuissa huudella kentälle rumia vaan kunnioitetaan kilpailevan koirakon työrauhaa. On siis onni olla vihdoinkin mukana sellaisen harrastuksen parissa jossa pääasiana ei ole voittaminen ja menestyminen.

Itse olen aina valmis auttamaan ja neuvomaan mikäli joku pyytää apua! olen myös halukas ottamaan itse apuja vastaan kun niitä tarvitsen :) Enkä jätä joitakin vinkkejä kertomatta sen takia, että joku voisi olla joskus meitä parempi (vaikka ollakseen meitä parempi, ei vaadita paljoa :D). Olen myös aina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin ja olen valmis auttamaan ventovieraitakin ihmisiä (mm. jos koira karkaa). Tätä näkee harvoin muissa harrastusmaailmoissa. Ei yleisurheilijat tai kilpavoimistelijat auta vastustajaa heikossa paikassa (karkeaa yleistystä!), mutta me koiraharrastajatpa lahjoitetaan nakkipaketti treeninamit unohtaneelle harrastajalle. Tässä harrastuksessa ei mennä ihmisen vaan koiran ehdoilla. Pääasiallisena tavoitteenahan ei ole ohjaajan hyvinvointi tai menestyminen, joten kilpailu ihmisten välillä ei ole niin suuri. Ei ole siis riittävän hyvää syytä pyrkiä olemaan toista parempi.

Mutta sitten voidaan tulla tähän näyttelymaailmaan. Siellä näkyy pitkäkyntisimmät ja kostonhaluisimmat harrastajat. Siellä korostuu voitonhalu ja toisen suorituksen aliarviointi. Mutta näyttelythän on vain arvostelua varten!

Nyt alkaa voimat loppua ja kirjoittaminen alkaa käydä vaikeaksi. Mulla on paljon sanottavaa, mutta en saa rakenettua ajatuksiani hyväksi sillaksi joka olisi helposti ymmärrettävissä. Halusin vain tuoda esille koiraharrastuksen hienot piirteet ja mikäli vielä joskus jaksan tarttua samaan aiheeseen niin kirjoitan tekstin loppuun :) tällä kertaa siirryn sohvan nurkkaan Wili kainalossa ja alan nauttimaan ansaitusta vapaapäivästä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :)

Enemmän kuin tuhat sanaa

"Haluun riehua, haukkua ja elää kunnollista koiranelämää! Voisitko siis poistaa nää typerät vaaleensiniset sukat mun jaloista, koska sitten pääsen paaaaaaljon lujempaa (ja mä häpeen näitä aina kun tulee vieraita)! Ja tikit kutisee koko ajan joten mulla on tarpeeks hyvä syy rapsuttaa mun niskaa vaikka sä kuinka kiellät! Ja mä oon ansainnu pussin ruokaa ja ainakin 50 siankorvaa koska oon ollu super reipas t. Wili

P.S en tykkää niistä lääkkeistä jotka sä muka "ovelasti" piilotat mun ruokaan, lälläslää katotaan vaan mitä sä sitten sanot kun löydät ne sun omasta ruoasta!

wilin mielestä elämä on tosi kurjaa! Ollaan nyt viikko lomailtu kaikesta "kivasta" eli pitkistä lenkeistä, treeneistä ja riehumisista. Viime tiistaina Wililtä siis poistettiin hammaskivi ja sen yhteydessä leikattiin niskasta patti joka osoittautui rasvapatiksi. Ja lääkärin lausuntoon;

"Wilin hampaista poistettiin hammaskivi ja plakki ultraäänilaitteella, hampaiden pinnat kiillotettiin plakin ja hammaskiven syntymisen ehkäisemiseksi ja hampaat tarkastettiin. Toimeenpiteen aikana Wili oli yleisanestesiassa ja sai nesteytystä ja kipulääkettä suonensisäisesti. Toimenpide ja anestesia sujuivat ongelmitta. Hampaissa oli kohtalaisen paljon hammaskiveä.
Päälöydökset hammastarkastuksessa; molemmat ala P3 hampaat puuttuvat. Ala P1 hampaat hieman sisäänpäin kääntyneet.
Kasvain todettiin talipatiksi, joten patologille sitä ei tarvinnut lähettää. Tikit 7kpl poistetaan 12 päivän kulutta."
Kauluria ei pysty pitämään koska se hankaa niskaa joten Wili sai takajalkoihin hienot vaaleansiniset vauvojen sukat, mutta Wili vihaa niitä yli kaiken! Viikko vielä Wili, viikko vielä:)