Jos vain voisin tekisin mitä vain

Meillä on taas hyviä että huonoja uutisia. Kummallista kuinka niin pieni asia voi saada niin paljon aikaan! Lähes kuukausi on mennyt vain lepäillessä ja itseasiassa en ole edes tajunnut vieläkään tapahtunutta. Kuinka olen voinut ajaa pienen koiran niin suureen tuskaan? Me ollaan eletty päivä kerrallaan ja jokainen terve päivä on loistava päivä! Agilityt on ollut pannassa jo pidemmän aikaa, tokoakin olen uskaltanut ottaa vain varovasti. Lenkit on pidetty lyhyinä ja vältetty kovaa riehumista. En tiedä kumpi meistä kaipaa enemmän treenikentille, omistaja vai koira?

Käytiin parisen viikkoa sitten Tytin luona hieronnassa. Oli niin jännittävää nähdä miten Wili reagoi käsittelyyn. Koira oli aika voimakkaasti jumissa, etenkin keskiselän ja lavanseutujen kohdalta. Ikävin uutinen oli kun Tytti sanoi, että koiran ranka on selvästi vinossa ja oikea lapa on alempana kuin vasen. Oli itkussa pidättelemistä! Tytti kuitenkin hieroi Wilin ja käsittely selvästi auttoi. Jumit saatiin osittain auki ja Tytti sanoi uskovansa, että koiran ranka suoristuu parin käsittelyn jälkeen! Wili oli paljon energisempi hieronnan jälkeen ja nyt venyttelee kotona kokonaisuudessaan hyvällä tavalla eli taivuttaa myös niskaa.

Olen pohtinut erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuudelle. Tottakai hoidan koiran ensin kuntoon ja me palataan varovasti harrastusten pariin. En vain osaa sanoa mitä tapahtuu ohjaajan kilpailuhenkisyyden ja koiran huonontuneen kunnon kohdatessa? Jätetäänkö me kisakentät muiden valloitettavaksi vai kisataanko me vielä muutamat kisat? Tokossa en usko, että lähdetään koittelemaan enää saumojamme nousta voittajaan. Avo-luokka on levähtänyt pahemman kerran tai no yksittäin liikkeet on ihan jees, mutta liikkeiden välistä huutamista en saa pois. Agilityssa olisi palava halu nousta kakkosiin, mutta kestääkö koiran kunto. Ehkä me näissäkin asioissa mennään päivä kerrallaan ja katsotaan vain mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Pentukin olis ihan kiva...