Ylpempänä videopätkä päivän treeneistä. Treenattiin noutoa tai siis lähinnä sitä, että koira tarttuu innokkaasti ja nopeasti kapulaan. Tätä toteutettiin hetsaamalla ja palkka tuli heti kun Wili oli napannut kapulasta kiinni. Tosin Wili tuo kapulan lähes aina käteen asti vaikka palkan saakin pelkästä kapulaan tarttumisesta. Otettiin samalla seuraamista, mutta oma pää ei kestänyt sen kummempaa analysointia tai liikkeeseen paneutumista joten otettiin seuraaminen vaan hauskapidon kannalta. Perusasenossa oli (ja on edelleen!) paljon hiomista ja etenkin eri kulmista tuleminen tuottaa vaikeuksia. Wilille oli erityisen vaikeaa tulla perusasentoon suoraan mun takaa. Tässä sitä taas huomaa, että kertaus on opintojen äiti vaikka sitä kaikkea muuta väittääkin.
Olen omalla tavallani kamalan innostunut videoimaan meidän pieniäkin treenipätkiä sillä olen huomannut, että niistä on valtava apu. Ensimmäisessä peruutus-videossa suorastaan järkytyin. Kuinka ihminen voikaan väärinkäyttää käsi- ja vartaloapuja? Videon innoittamana aloin kiinnittää enemmän huomiota omaan ohjaamiseen ja omaan olemukseen. Tulipa huomattua, että olen niin kamalan ristiriitainen ohjaaja. Sanon toista ja näytän toista. Yritä siinä sitten samalla vaatia koiraa tekemään oikein. Toinen asia jota olen huomannut tekeväni paljon, on käskyjen toistaminen tai niiden väärinkäyttö. Laiminlyön ohjaajan ja koiran suhdetta sillä, että epäilen jatkuvasti. En usko, että koira voisi osata asian jonka olen sille itse opettanut. Tästä syystä käytän käskyjä kaksi kertaa tai käytän sitä vartaloa apuna. Omasta mielestäni vahvistan koiran tekemistä oikeampaan suuntaan. Loppujen lopuksi pilaan vain koiran innon yrittää tehdä oikein. En anna koiralle mahdollisuutta näyttää, että se osaa vaan menen varmistelemaan siihen väliin. Tästä lähtien otan tavoitteeksi opettaa kaikki tarvittavat käskyt varmoiksi (vaikka suurin osa on jo sitä) ja jättää ne turhat nössöilyt eli varmistukset yms. pois. Haluan oppia paremmaksi kouluttajaksi, joka tuntee koiransa ja osaa myös luottaa tähän. Kun tässä tavoitteessani joskus onnistun niin uskon, että vasta sitten mulla on varaa antaa muille ohjeita.
Itsekriittisissä tunnelmissa odottelen jo seuraavaa treenikertaa kunnon treenisuunnitelman kanssa ;)
Olen omalla tavallani kamalan innostunut videoimaan meidän pieniäkin treenipätkiä sillä olen huomannut, että niistä on valtava apu. Ensimmäisessä peruutus-videossa suorastaan järkytyin. Kuinka ihminen voikaan väärinkäyttää käsi- ja vartaloapuja? Videon innoittamana aloin kiinnittää enemmän huomiota omaan ohjaamiseen ja omaan olemukseen. Tulipa huomattua, että olen niin kamalan ristiriitainen ohjaaja. Sanon toista ja näytän toista. Yritä siinä sitten samalla vaatia koiraa tekemään oikein. Toinen asia jota olen huomannut tekeväni paljon, on käskyjen toistaminen tai niiden väärinkäyttö. Laiminlyön ohjaajan ja koiran suhdetta sillä, että epäilen jatkuvasti. En usko, että koira voisi osata asian jonka olen sille itse opettanut. Tästä syystä käytän käskyjä kaksi kertaa tai käytän sitä vartaloa apuna. Omasta mielestäni vahvistan koiran tekemistä oikeampaan suuntaan. Loppujen lopuksi pilaan vain koiran innon yrittää tehdä oikein. En anna koiralle mahdollisuutta näyttää, että se osaa vaan menen varmistelemaan siihen väliin. Tästä lähtien otan tavoitteeksi opettaa kaikki tarvittavat käskyt varmoiksi (vaikka suurin osa on jo sitä) ja jättää ne turhat nössöilyt eli varmistukset yms. pois. Haluan oppia paremmaksi kouluttajaksi, joka tuntee koiransa ja osaa myös luottaa tähän. Kun tässä tavoitteessani joskus onnistun niin uskon, että vasta sitten mulla on varaa antaa muille ohjeita.
Itsekriittisissä tunnelmissa odottelen jo seuraavaa treenikertaa kunnon treenisuunnitelman kanssa ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti