Päätin kerrankin tarttua aiheeseen joka koskettaa myös mua! Harvoin vuodatan blogissa ajatuksia harrastamisesta, koiran omistamisesta tai ylipäänsä mistään muustakaan. Ajattelin siis kokeilla miten saan kasattua kaikki ajatukset tänne blogiin. Olisi mukava saada kommentteja jotta voin tarkastella asiaa myös muiden näkökulmasta tai oppia aina aiheesta jotakin täysin uutta.
Koiraharrastus sanana tai käsitteenä oli mulle itselle niin kovin vieras vielä 10 vuotta sitten. En tiennyt mitä on harrastaa koiran kanssa tai mitä kisaaminen pitää käytännössä sisällään. En tiennyt mitään! Mutta aina se on vain aloitettava sieltä nollasta ja vuosien vieriessä kokemusta on kertynyt huimasti. En väitä enkä vanno tietäväni koirista sekä niiden kanssa harrastamisesta paljoa tai etenkään tarpeeksi. Siis joka päivä on hyvä päivä oppia uutta! En tiedä miltä elämäni näyttäisi ilman koiraa. Tottakai arki olisi yksinkertaisempaa eikä olisi tarvetta pukea päällensä kuravaatteita tai paksuimpia toppavaatteita vain lähteäkseen ulos uhmaamaan ääriolosuhteita. Mutta mietin asiaa lähinnä oman persoonallisuuteni kannalta. Koiran kanssa eläminen antaa paljon (ja myös ottaa paljon) mutta uskon että vasta harrastusrintamalla olen viimeistään joutunut kohtaamaan oman luonteeni ja sen oikut. Olen persoonana erittäin vaikea ja oikutteleva. Kiukuttelen helposti ja myönnän olevani erittäin temperamenttinen (äiti yhtyy samaan!). Koiran kanssa ei ole vain varaa olla kuin tuuliviiri ja reagoida asioihin voimakkaasti. Ei ole missään määrin oikein koiraa kohtaa, että päästelee ärräpäitä vain koska koira ei tehnyt väärin. Vaikka kuinka ärsyttäisi se, että koira on tuhonnut hienoimmat korkkarit tai tyhjentänyt roskapussin sisällön niin ei vain ole varaa huutaa sille koiralle. Myönnän silti, että on niin paljon helpompaa huutaa muutama ei niin valittu sana ja vasta sen jälkeen miettiä mitä tuli tehtyä. Etenkin kun olen teen ensin, mietin vasta sitten - ihminen. Kaikki nämä 8 vuotta olen joutunut puremaan huulta lähes päivittäin, mutta siitä on ollut hyötyä! Kun näen omissa ystävissäni samoja piirteitä kuin mitä löysin itsestäni vielä muutama vuosi sitten niin voin vain huokaista helpotuksesta, että ehkä koiran kanssa eläminen onkin antanut enemmän (pitkäpinnaisuutta, kärsivällisyyttä, lempeyttä ja tapaa nähdä asioita postiviisemmin) kuin mitä se on vaatinut (monen tuhotut matot, luvattu syödyt ruoat, kaikki epätoivoiset hetket (joita on paljon!!)). Kun huomasin muutama päivä sitten kuinka ystäväni hermostui ja turhautui todella pienestä asiasta niin tajusin muuttuneeni niin valtavasti. Käyttäydyin täysin samanlailla (äkkipikaisesti ja voimakkaasti reagoivasti) jos joku tietty asia ei tapahtunut sillä samalla sekuntilla tai jos olin epävarma jostakin asiasta. Nyt osaan rauhoittua ja ottaa asiat rennommin. On vain pitänyt opetella koiran kanssa tasapainoisemmaksi ihmiseksi. Enää pinna ei pala vaikka joutuisi jonottamaan 3 tuntia putkeen (tääkin on siis koettu, eikä edes oikeesti palanut pinna vaikka kaikki muut äksyili ympärillä)!
Mutta joo siihen itse aiheeseen kun ollaan tarpeeksi hyvin vierailtu siellä sivupoluilla :D Huomasin, että olisin voinut jatkaa koiran ihmeellisestä tavasta muuttaa ihmistä ja elämää ylipäänsä, mutta nyt tosiaan siihen suunniteltuun ja alkuperäiseen aiheeseen eli koiraharrastukseen!
Koiraharrastus, mitä se on? Harrastuksia on monia niin erilaisia että jokaiselle löytyy varmasti joku oma, mieluinen laji. Koiraharrastus on itsessään tekemistä koiran kanssa jossa pääpainonen tulisi olla siinä, että koira nauttii. Usein kuitenkin ihminen on yhtä innoissaan harrastamisesta kuin koirakin. Joku voi luokitella lenkkeilyn ja namien piilottamisenkin koiraharrastukseksi, mutta itse näen harrastamisen tavoitteellisena tekemisenä. Päämääränä voi olla lajissa edistyminen, hauskanpito tai kisauralla eteneminen. Jokainen asettaa siis itselleen ja koiralleen mahdollisimman realistiset tavoitteet jotta harrastaminen olisi kivaa.
Harrastajia löytyy monenlaisia. On nuorta ja vanhaa, kokenutta ja aloittelevaa, kisaavaa ja hyvän mielen hakijaa. Mutta silti voin väittää, että koiraharrastus on harrastuksista paras vaikka olen elämäni aikana kokeillut vaikka minkälaista lajia (tanssia, ratsastusta, sulkapalloa, lentopalloa, jalkapalloa....).
Mutta miksi se on paras?
En usko, että tähän löytyy yksimielistä selitystä, mutta omasta mielestäni näen tähän selvän vastauksen. Harrastuksena koiraharrastus on melko rehti. Aina löytyy ihmisiä jotka haluavat auttaa, neuvoa tai olla vain tukena. Tottakai löytyy niitä selkäänpuukottajia ja paskanpuhujia! Ilman niitähän koiraharrastus olisi lähes täydellinen ;) Itse lähes 5 vuoden jalkapallouran jälkeen voin kertoa, että ihmisillä jotka harrastavat koirien kanssa on pääosin lämmin sydän ja mielessä hyvät asiat. Jalkapallo harrastuksessa kohtasi lähes joka kerta niitä mollaajia tai arvostelijoita. Aina oli joku vikana, mutta koskaan kukaan ei neuvonut tekemään paremmin. Siinä sitten ryvettiin pahassa olossa ja muut saivat itselleen paremman olon tietäessään olevansa joitakin parempia. Harrastamisen raaka maailma? Peleissä kisattiin aina toisia vastaan ja hampaat irvessä tehtiin paljon töitä oman joukkueen eteen. Aina kaikki oli omaa ja toisia parempaa. Ikinä ei ollut yhteistä ja tasavertaista. Turnauksissa katsottiin vierasjoukkueen pelaajia pahasti eikä niille ollut mitään puhuttavaa (ellei ystävä sattunut pelaamaan vastakkaisessa joukkueessa). Toisen joukkueen onnistumista ei juhlittu, mutta omaa sen sijaan juhlittiin niin, että varmasti kaikki muutkin kateelliset kuulivat. Aina oltiin myös valmiita puolustamaan oman joukkueen pelaajia kiistanalaisissa tilanteissa ja surutta tönittiin muita pelaajia kentällä. Ei tätä käytöstä nähty vääränä, koska sehän kuului harrastuksen kuvaan. Ei canicross kilpailuissa ihmiset töni toisiaan ohimennen jotta saisivat itse vähän etumatkaa. Ei ihmiset myöskään tokokilpailuissa naura toistensa epäonnistumisille ja kersku myöhemmin, että kun oma musti osaa ton niin paljon paremmin. Ei agilitykilpailuissa huudella kentälle rumia vaan kunnioitetaan kilpailevan koirakon työrauhaa. On siis onni olla vihdoinkin mukana sellaisen harrastuksen parissa jossa pääasiana ei ole voittaminen ja menestyminen.
Itse olen aina valmis auttamaan ja neuvomaan mikäli joku pyytää apua! olen myös halukas ottamaan itse apuja vastaan kun niitä tarvitsen :) Enkä jätä joitakin vinkkejä kertomatta sen takia, että joku voisi olla joskus meitä parempi (vaikka ollakseen meitä parempi, ei vaadita paljoa :D). Olen myös aina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin ja olen valmis auttamaan ventovieraitakin ihmisiä (mm. jos koira karkaa). Tätä näkee harvoin muissa harrastusmaailmoissa. Ei yleisurheilijat tai kilpavoimistelijat auta vastustajaa heikossa paikassa (karkeaa yleistystä!), mutta me koiraharrastajatpa lahjoitetaan nakkipaketti treeninamit unohtaneelle harrastajalle. Tässä harrastuksessa ei mennä ihmisen vaan koiran ehdoilla. Pääasiallisena tavoitteenahan ei ole ohjaajan hyvinvointi tai menestyminen, joten kilpailu ihmisten välillä ei ole niin suuri. Ei ole siis riittävän hyvää syytä pyrkiä olemaan toista parempi.
Mutta sitten voidaan tulla tähän näyttelymaailmaan. Siellä näkyy pitkäkyntisimmät ja kostonhaluisimmat harrastajat. Siellä korostuu voitonhalu ja toisen suorituksen aliarviointi. Mutta näyttelythän on vain arvostelua varten!
Nyt alkaa voimat loppua ja kirjoittaminen alkaa käydä vaikeaksi. Mulla on paljon sanottavaa, mutta en saa rakenettua ajatuksiani hyväksi sillaksi joka olisi helposti ymmärrettävissä. Halusin vain tuoda esille koiraharrastuksen hienot piirteet ja mikäli vielä joskus jaksan tarttua samaan aiheeseen niin kirjoitan tekstin loppuun :) tällä kertaa siirryn sohvan nurkkaan Wili kainalossa ja alan nauttimaan ansaitusta vapaapäivästä.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti