Täällä taas!

Huoh, miten paljon voikaan tapahtua muutamassa kuukaudessa! Tästä tulee varmasti sekavin postaus ikinä, mutta näillä mennään tällä kertaa. Meillä on ollut hieman taukoa bloggailusta, mutta elossa ollaan (hädin tuskin). Omassa, että koiran elämässä on tapahtunut niin paljon asioita, että niiden käsittely vaatii vieläkin paljon voimia. Koulu on verottanut omalta osaltaan aikaa harrastuksista ja kaikesta kivasta. Ollaan me kuitenkin tokoiltu, liidelty, uitu ja herkuteltu! Ei siis täysin toimettomia kuukausia takana. Pari päivää vielä armotonta lukemismotivaatio tiedossa ja keskiviikkona kirjoitukset vihdoinkin loppuvat. Kirjoitusten jälkeen on tiedossa todennäköisesti muutto omaan asuntoon ja eloa koirarintamalle. Näin uskallan luvata, mutta mitään en vanno sillä kyllähän sitä aikaisemminkin on luvattu, mutta lupaukset eivät ole pitäneetkään.

Toko on harrastuksena aika tylsä ja out, mutta tähän tulee muutos! Seuraaminen on aika silmää miellyttävää, mutta töitä on luvassa ja paljon! Mihinkään muuhun ei ollakkaan panostettu tokon saralla kuin seuraamiseen ja kaukoihin vaikka se paikkallamakuu olis se meidän heikkous.

Agility on saanut ihan uutta potkua! Pitäisi videoida, koska sanat ei riitä kuvaamaan :) Kisoihinkin ilmosin 25.3 ja 31.3

Huhtikuun lopussa koira päätti tehdä omistajan elämästä vähän jännittävämpää syömällä 25g tummaasuklaata. Ei sitä hirveästi naurattanut kun eteisen lattialta löytyi suklaalevyn paperit, mutta hengissä selvittiin. 6.3 vietettiin Wilin 8-vuotis syntymäpäiviä! Taas vuosi lisää pienen koiran elämään. Elämänhalu ei ole kadonnut ja jalat toimii. Pään toimimisesta en ole niinkään varma, tuskin toiminut koskaan kunnolla. Synttäreiden kunniaksi Wili sai kunnon lihaa (ja wilihän palkitsi itsensä etukäteen sillä suklaalla) ;) Rokotuksissakin käytiin ja koira on perusterve ja sopivan painoinen, tämä oli kiva kuulla.

Viime torstaina saatiin taas uusia tuulia meidän elämään. Oma elämä oli jo tarpeeksi stressaavaa mutta jonkun suuremman voiman seurauksena ei se stressi päässyt hetkeksikään helpottamaan. Olin ajamassa agilitytreeneihin Hyvinkäälle, kun edessä oleva auto päätti tehdä äkkijarrutuksen päästääkseen jalankulkijat tien yli. Vauhtia oli tässä tilanteessa n. 60 km/h. Koira istui etupenkillä (kyllä, meillä koira on etupenkillä lähinnä sen takia, että häkkiä sinne autoon ei mahdu ja meillä ei ole koiralle autoon sopivia valjaita) ja voimakkaan jarrutuksen johdosta kolahti hansikaslokeroa päin. Oli muuten lähellä ettei auto ollut rutussa vaikka pidin koko ajan sopivan turvavälin. Koira nousi nopeasti takaisin penkille ja vaikutti täysin normaalilta. Tarkistin treenipaikalla koiran kunnon ja vaikutti vieläkin normaalilta. Hallissa koira tavalliseen tapaan haukkui ja kävi kierroksilla, taipui hyvin kohti molempia kylkiä sekä juoksi hyvin. Tehtiin todella mielenkiintoinen rata heti toisena koirakkona. Tunti tästä iskusta niin vasta silloin alkoi oireilu. Koira hyppäsi huonosti tai lähinnä mietti jokaista hyppyä pitkään. Vauhti oli hidas ja koira oli poissaoleva, joten lopetettiin rata lähes heti. Niskaa taivuttaessa ylöspäin normaali, alaspäin taivuttessa huusi kivusta. Tässä vaiheessa alkoi soittelu päivystävään. Ensimmäinen päivystävä käski antaa vain kipulääkettä ja odotella perjantaiaamuun. Koiran olon pahetessa soitin sitten Aistiin. Astista saatiin aika klo 12 yöllä johon oli vielä sillä hetkellä kolme tuntia aikaa. Wili alkoi kulkemaan todella matalana, läähätti jatkuvasti ja arasti koko selkää ja niskaa. Otin pannan pois koiran päästä sydäntä särkevän kiljunnan seurauksena. Itse olin niin sekaisin koko tilanteesta, että epäilin omasta kyvystä ajaa Vantaalle tai edes kotiin. Hain kuitenkin äidin kotoa, koska en kaiken itkun keskeltä olisi koskaan löytänyt Aistiin.

Aistissa koko koira tutkittiin, eikä löydetty vakavaa vammaa. Aristi päätä taivuteltaessa molemmille sivuille. Saatiin kaksi kipulääkettä pistoksina ja lääkkeet kotiin. Englannin kirjoituksia edeltävä yö meni valvoessa. Siivosin koiranpaskoja ympäri kämppää ja kuuntelin koiran huutoitkua. Aamulla koira oli vielä ihan sekaisin, mutta malttoi vihdoinkin mennä nukkumaan. Kun päivällä tulin kotiin niin koko koira oli aivan sekaisin. Takapää petti ja koira oli omissa maailmoissaan. Äiti lähti käyttämään Wiliä uudestaan Aistissa ja diagnoosi oli liian vahvat lääkkeet jotka saattavat joillekkin koirille aiheuttaa hallusinaatioita ja muutenkin yleistä sekavuutta. Illalla koira oli onneksi jo vähän enemmän normaali itsensä! Wili ei pysty hyppäämään kunnolla ja jos se vahingossa erehtyy hyppäämään esimerkiksi niin viimeistään alas tullessa koira huutaa kun sattuu niskaan. Saatiin kahden viikon täysi kielto kaikesta liikunnasta (siinä meni nekin agilitykisat!) ja tämän jälkeen vielä muutama viikkoa rauhallisemmin. Yksinkertaisesti ärsyttää suunnattomasti nähdä ensinäkin, että koira kärsii, mutta myös se, että minä itse tuotin koiralle kipua.

Näihin kuulemisiin tällä kertaa!