Asioita joita arvostan

On se hassua, että sitä oppii arvostamaan ja vaalimaan asioita vasta sillon kun pelkää menettävänsä ne. Olen totta kai arvostanut omaa, että koiran terveyttä kuitenkaan asiaa sen enempää miettimättä. Se, että kykenee hengittämään vaivatta onkin itseasiassa suuri joukko edellytyksiä elimistöltä. Emme vain koskaan mieti mitä elintoimintojen ylläpito vaatii, koska noh ne on vain niin itsestäänselvyyksiä. Nimenomaan itsestäänselvyytenä pidän myös terveyttä ja lupaa liikkua kivutta, vaikka arvostan niitä enemmän kuin esimerkiksi rahaa ja helppoa elämää.

Syy tähän puheenaiheeseen löytyy meidän nelijalkaisesta tyynyn lämmittäjästä varustettuna kahdella ylisöpöllä korvalla. Vaikka oma kilpailuhenkisyys vie useimmiten voiton oman terveyden vaalimisesta (hyvänä esimerkkinä jalkapallopelin jatkaminen vaikka jalasta meni nivelsiteet toisen pelaajan kanssa tapahtuneessa yhteenotossa:D), niin toisen kohdalla osaan sentään ajatella järkevämmin. En koskaan sallisi itselleni lupaa tuottaa toiselle kipua tai pahaa oloa.

Taustatietoa tapahtuneelle; wili käy hierojalla noin 7 viikon välein. Lihaskuntoa pidetään yllä mahdollisimman usein. Painoa ollaan saatu pudotettua melko paljon nykyiseen sporttikuosiin. Wili ei ole koskaan sairastellut pahemmin tai kärsinyt vakavasta vammasta. Siis pienin sairauksia ja vahingoin ollaa säilytty 7 vuotta. Kaikkihan lähti siitä, että oltiin agilitytreeneissä. Melko hyvällä fiiliksellä käytiin reipas lämppälenkki ja sisällä hallissa lämmittelin koiraa vielä lisää. Oltiin ensimmäisinä vuorossa radalla ja omaan silmään koira lähti hyvällä vauhdilla mukaan. Me tehtiin hieno nollarata suhteellisen siedettävillä kontakteilla ja puoli hyvällä ohjauksella. Johanna kuitenkin kertoi Wilin hyppäävän hassusti ja että vauhti oli hidas. Johanna sitten tutki koiran kropan läpikotaisin ja pysähtyi selän kohdalla. Selkäranka on kuulemma kiero ja se tekee huomattavan notkon keskellä selkää. Siinä samassa koko fiilis treenaamiseen katosi. Ei tehnyt mieli kuin pakata tavarat ja ajaa kotiin hoivaamaan mamman pientä russelia. Johanna kuitenkin kehotti jatkamaan treenaamista vähän vähemmillä panoksilla. Kierous ei kuulemma haittaa koiran elämää, mutta hyppytekniikkaa on hiottava. Tiedostan itse koiran hyppäävän erityisen huonosti, mutta kun kuulin asian jo kolmannen ihmisen suusta päätin, että asian eteen on tehtävä oikeasti töitä!

Mun pieni kiero russeli<3 Pohdin nyt tosissani koiran terveydentilaa, käytän wiliä fyssarilla (hieroja lisäksi) ja teen sitten päätökseni agilityn suhteen. En millään haluaisi luovuttaa hienon harrastuksen parissa etenkin kun Wili rakastaa agilityä valtavasti! Wili kiljuu päästessään radalle ja nykyään juoksee esteitä itsenäisesti. Koira ei selvästikkään osoita kipua selästä ja kiero selkä on saattanut olla koiralla jo syntymästä. Tiedä sitten mikä on todellinen syy. En voi ikinä tietää mitä koira oikeasti ajattelee. Voin vain tehdä havaintoja ja päätelmiä koiran käytöksestä. Onko siis oikein viedä koiralta rakas harrastus vain sen takia, että ihmisenä suojelen koiraani kuin tärkeintä omaisuutta tai kuin kalleinta kultaa? Tai onko oikein antaa koiran harrastaa jos selkä on selvästi kipeä, mutta koira ei osoita kipuaan ulkopuolisille?

Urheilija ei tervettä päivää näe, se on varsin totta. Mutta en myöskään haluaisi leikkiä terveydellä!