perjantai 10. syyskuuta 2010

ti&to agit, ke&pe tokot

Huheijjakkaa. Ollaan treenattu ja olen melkein päivittänyt treenit tännekkin, siis melkein.

Tiistaina taas ristarilla agility. Harjoiteltiin poispäin kääntämistä uutena tekniikkana ja Wili oli aivan huippu! Tätä me ollaan treenattukkin kotona puiden avustuksella ja tulos oli näkyvissä :)
Rata oli myös melko simppeli jossa oli kaksi pakkovalssia ja yksi persjättö jonka onnistuin muuttamaan valssiksi. Oma ohjaus oli taas melkoisen heikkoa ja huusin radalla muun muassa putkeen, kun kyseessä oli kahden hypyn eteenmeno.

Keskiviikkona tokot kinnarin (vai kyrölän?) nurmikentällä Karoliinan ja Nemon kanssa. Alkuun paikallamakuu. Kolme minuuttia ja ei palkkaa. Makasi erittäin hyvin, ei vinkunut. Kerran kävi lonkalla. Toinen makuu sen kaksi minuuttia ja ei tainnut olla palkaa tässäkään. Todella hienot makuut :)
Seuraamisen vire ei ollut sitä mitä vaadin, mutta muuten paikka ja kontakti toimi kokonaisuudessa. Luoksetulo SUORAAN perusasentoon, voiko ylpeämpi olla? :D Perustreenit Wililtä, mutta kaipaan kuitenkin hieman lisää sitä intoa koko touhuun!

Torstain agilityt Hyvinkään koiraurheiluhallissa. Kati teki meille oikein mukavan ykkösluokan radan jota halutessaan sai pätkiä.

Uusi paikallaan pysyminen toimii meillä!! I love it, se on niin hieno ja koira oikeasti lopettaa sen rääkymisen seinään. Olin pussilla vastassa ja ylipäätään epäilin meneekö koira koko estettä, koska se on kovin epävarma ja uusi. Hienosti läpi ja siitä kilpajuoksuna putkelle. Putkella persjättö ja napakka haltuunotto kutos hypyllä. Keinulla ei merkkiäkään epävarmuudesta. 2on2off-kontaktien ansiosta (ja toimivien sellaisten) persjättö keinulla ja laaja kaarto A:lle. A:n kontakti oli todella ruma! Kun oma matka jatkui muurille niin se koira käänsi itseään mukana ja ajautui kontaktilta pois. Kepit avitettuna väärältä puolelta. Loppu pätkässä ei ongelmaa. Puomin kontaktilla valssi.

Toisen kierroksen aikana koira kävi KUUMANA! Huiteli menemään kaikki kontaktiesteet ilman yhtään merkkiä epävarmuudesta, myös vauhti oli tuplaten kovempi. Niiin sairaan hienot radat kun tehtiin rata kolmeen kertaan. Loppuun vielä A:lle irtoamista ja sillä takaaleikkausta sekä keppien harjoittelua. Voin irrota kepeissä jo hieman sivusuunnassa sekä jäädä vähän jälkeen. VAU :)

Tänään tokot kotipihassa. Seuruu mahtavaa :) Liikkeestä seisominen ja maahanmeno supernopeita. Luoksetulossa x2 suora perusasento. Hyppyä ennakoi, mutta muuten nätti. Paikallamakuu x2. Ensimmäinen 2½min, ei vinkunut, ei palkkaa. Toinen kastellulla nurmella 1½min eikä palkkaa :)

Näillä eväillä huomisiin pm-kisoihin Siuntioon!

1 kommentti: