lauantai 11. syyskuuta 2010

Huipulla tuulee

Fiilis on aivan järjetön. Ensinäkin kuka muu kuin koiraihminen viettää 12 tuntia vuorokaudesta reissaten kisapaikalle vesisateeseen ja silti jaksaa olla iloinen?

Aamu kuudelta startattiin kohti Siuntion piirimestaruuskisoja. Ihanan matkaseuran virkaa toimittivat Susan&Ruut ja Karita&Mercu. Navigaattori päätti myös Lohjan abc;n kohdalla kertoa, että ei kykene ohjeistamaan meitä oikeaan paikkaan. Navigaattori näytti välillä meidän olevan järvessä, välillä keskellä metsää. Navin syytä oli myös ylimääräinen reissu Turkua kohden. Onneksi kaikki kolme ihmistä pääsivät täysijärkisinä kisapaikalle.
Jotta leikki ei olisi ollut liian helppoa, oli meille siunaantunut vesisade, märkä sekä kylmä nurmi, että maailman ihanimmat tuoksut.

Me kisattiin Wilin kanssa numerolla 47 ja oltiin kolmannessa makuuryhmässä Karoliinan ja Nemon vieressä. Ennen oman kehän alkua kerkesin ottamaan kaksi lähes täysi pitkää paikallamakuuta sekä palkkasin maahanmenosta. Maa oli vain niin iljettävä, että eihän sinne voinut käydä maaten.

Kehään mennessä hajut vetivät puoleensa ja kerkesin jo manata meidän paikallamakuun olevan siinä. Tuomarina Hannele Pörsti. Sitten liikkeitä;

Luoksepäästävyys; Ei noussut edes seisomaan. Pörsti nopeasti rapsutti koiraa. 10
Paikallamakuu; Meni hyvin maahan ekalla. Makasi suorassa, kerran vaihtoi lonkalle, mutta ei siitä enää takaisin. Ei piipannut, ei käännelyt kamalasti päätään eikä edes haistellut takana olevia tuoksuja. Nemon vierestä nousi belgi, mutta ei reagoinut tähänkään. Ekasta istumaan. 10! VAUU, kova työ on tuottanut tulosta.

Teki mieli itkeä ja nauraa onnistuneen makuun jälkeen. Muilla liikkeillä ei ollut enää niin väliä. Koira tauon ajaksi häkkiin.
Koira virittelyyn meitä edeltävän koiran (mercun) tehdessä töitä.

Seuraaminen kytkettynä; Vire tipahti, kun Pörsti kävi juomassa. Lähti kuitenkin skarppina mukaan. Ekassa liikkeessä pysähtymisessä kämmi, joka oma moka. Vauhtimuutokset ja käännökset hyvät :)
Seuraaminen taluttimetta; Paljon parempi vire. Oli kuulemma lähtenyt keulimaan alussa. Mahti seuruu :) 8
Liikkeestä maahanmeno; Vähän hidas maahanmeno, seuruu ihana, ekasta ylös. 9
Luoksetulo; HUIPPU HIENO <3 Suora perusasento ja mahtava vauhti. 10
Liikkeestä seisominen; Seuruu niin upea ja samoin nopea stoppi. Ei edes ennakoinut istumista. 10
Hyppy; Ei mitään ongelmaa. 10
Kokonaisvaikutelma; 9

Tulos; alo1, 186p ja piirimestaruus pronssia!!!!! Sekä kilpailuoikeus avoimeen luokkaan! Voiko ylpeämpi olla ärrieristään :) Vire pysyi koko ajan korkeana eikä vaatinut edes paljoa kehuja!

Mikä parempaa kuin seurata vierestä upeimpia joukkue- sekä treenikavereita ja heidän upeaita suorituksiaan? Jokainen meidän joukkueesta sai 1-tuloksen. Karita&Mercu 176p, alo1. Minna&Liz avon hopeasijoitus, Susan&Ruut hieno 1-tulos erivoista yhdestä nollasta huolimatta. Myös joukkueen varakoirakko Karoliina&Nemo saivat hienolla pisteillä olevan 3-tuloksen alosta. Hienosti ekaksi kerraksi :)

Päivän lopuksi paljastui että Uudenmaankoiraurheilijat ry sijoittuivat piirimestaruuskisojen pronssisijalle! WAUUU, olen niin ylpeä teitä kaikista!

//ja tottakai oli ikuistettava ihanat pokaalit ;)

3 kommenttia:

  1. TUHANNESTI onnea !!:) Olen niin iloinen teidän puolesta;D Tietysti myös onnittelut koko joukkueelle. Tän te olitte ansainneet kovasta harjottelusta. HIENOA työ!! Ulla

    VastaaPoista
  2. Kiiitos Ulla!! :) Me ollaan tosiaan treenattu ahkerasti ja mikään muu ei tuo niin hyvää mieltä kuin edistys vaikeissa liikkeissä. Vielä ne kaksi ykköstä ja sitten on koulari kasassa :)

    VastaaPoista
  3. Vautsivau, on se työ täälläkin siis tuottanut tulosta - onnea ja suunta ylöspäin!

    VastaaPoista