keskiviikko 25. elokuuta 2010

tiistain liitelyt

Pelkään pahoin että meidän agilitykin näkee pahat päivänsä. Toko on jo ollut pitkään liian totista ja tavoitteet liian korkeat koiran potentiaaliin nähden. Ei kovimmallakaan yrityksellä tai saatika douppauksella saada ihmisestäkään maailmanluokan urheilijaa jos ihmisen rakenne ja kehittymiskyky pistävät vastaan. Niin tulee myös jokaisella koirarodulla että yksilöllä rajat vastaan, jossakin vaiheessa peliä.
Agilityssä kompuroidaan omien virheiden ja typerien tottumusten vuoksi. Otan ilo mielin vastaan järjestelmällisyyttä! :)


Eiliset liitelyt meni oikein mukavasti. Wilille agility on vaan se juttu, eikä siitä päästä mihinkään.
Heti alkuun Sinin ohjeistamana jaakotusta yhden hypyn ja mutkaputken voimin. Jaakotettiin todella vahvalla vartaloavulla. Irtosi hyvin putkeen (yritin kerrankin luottaa koiraan ja pitää sen selän suorana). Maltoin odottaa, että koira tuli aivan itse sieltä putkesta hypylle asti, josta jaakotus. Koiraa pitää saada kääntymään vain tuplasti paremmin hypyn jälkeen. Reeniä, reeniä...

Jaakotteluiden jälkeen omatoimisina tehtiin keinua pitkästä aikaan. Kunnon vauhdilla juoksu keinulle. Juoksi lähes alastulon kontaktille kunnes hiljensi vauhtia omatoimisesti että mun käskytyksestä. Saisi tulla kuitenkin vielä hieman eteenpäin. Hienot kontaktit alhaalla. Keinua useampaan otteeseen, molemmilta puolilta sekä lähetyksellä, kutsulla että takaaleikkauksella. Toimii!! :) Ei ei enää pelkää keinua kuollakseen. Puomia siihen heti perään. Ei himmaa samanlailla puomin ylösmenolla kuin ennen (on tullut rohkeutta ja itseluottamusta). Vauhti vielä hidas siihen verrattuna mitä tahtoisin sen olevan. Pääasia että kuitenkin menee esteen ja ottaa hyvin kontaktit.
Muistettava asia nro 1; Keinuun ja puomiin selkeästi eri käskyt. Puomilla = puomi, keinulla = kipee. Ei huudella puomilla, puomi kiipee kiipee. Ei sekoiteta kahta vielä aika arkaa estettä.

Päivän ratana suhteellisen helppo irtoamis- että välistävetotreeni. 10 estettä.

Olin itse lähes kakkosesteellä ottamassa koiraa vastaan mutta annoin tilaisuuden koiralle irrota. Siitä lähetys putkeen. Haki hienosti, mutta juoksi kuitenkin putken toiselle puolelle koska lopetin ohjauksen. Annoin koiran irrota myös putkelle joten jouduin kropalla vääntämään koiran putken suusta sisään. Välistävedoista ei mitään muuta kuin että olin auttamattomasti myöhässä vaikka ne onnituikin ihan hyvin ilman virheitä. Putkelle sai taas irrota ja samanlailla kääntö putkelle kuin aikaisemminkin. Loppu rata kiva. Kokonaisuudessa puhdas (putken kieltoa lukuunottamatta) ja mukava rata Wililtä.
Muistettava asia nro 2; Kun ohjaat koiraa hypylle, anna hypyssä käytettävä käsky (hyp) äläkä huuda koko ajan mene,mene,mene. Noudata estekäskyjä aina!
Muistettava asia nro 3; Eteenpäin-käsky on joko eteen TAI mene. Ei molemmat ja vielä yhtäaikaa. Pysy päätöksessäsi aina!

Radan jälkeen työstettiin keppejä huonoin tuloksin. Koira ei tiedä ideaa, vaikka pujottelee käskyn saatuaan. Ei osaa hakea oikeaan väliin eikä osaa irrota. Saatiin kuitenkin onnistuneetkin kepit, mutta...

Muitettava asia nro 4; Opeta koiralle käsky, jolla se pysyy agiradan alussa paikallaan (istumassa tai maassa) sekä aina kun agilityssä tulee odottaa. Älä käytä tokokäskyä (maahan) äläkä kotona käytettäviä käskyjä (siihen). Opeta myös koira rauhoittumaan ja hiljentymään kun huutamiseen ei ole aihetta. Ja ennenkaikkea PIDÄ SE SELKÄ suorassa.

Loppuun vielä 4 hypyn suora. Ihan kiva, Wili vain hyppää todella hassusti (?). Hyppy näyttää raskaalta ja todellakin kroppaa kuormittavalta.
Siinä siis agility vuodatukset. Tokoilut meiltä jääkin tältä viikolta. Kipeänä ei jaksa treenata ja huomenna en jaksa raahata miestä huutamaan kentänlaidalle kun koulutan ryhmää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti