Ensinnäkin Wili on tänään sekä eilen hypännyt sohvalle ja sängylle (joo eihän meillä olla sohvilla tai sängyssä) todella vaivalloisen raskaasti. Muutaman kerran on jättänyt jopa hyppäämättä. Hieroin Wilin tänään, katsotaan näkyykö tulosta.
Tänään treenattiin yhteiskoulun kentällä. Pyrkimys hyvällä mielellä tekemiseen. En saanut taikoja aikaan koska omaa mieltä puristi kipeä olo. Taitaa olla tauti mennyt keuhkoihin koska sattuu hengittää ja yskiä.
Yritin saada koiran leikkimään. Kolme erilaista lelua mukana. Berran värjätty ketunhäntä, vinkuva orava sekä vinkulelu. Otti ketunhäntään kiinni pitkän hetsauksen jälkeen. Repi vähän aikaa. Sitten kelpasikin vinkulelu. Hetsasin ja otin seuruun. Vapautus, uusi hetsaus ja hyvästä seuruusta sai lelun revittäväksi. Näitä muutama, mutta oli koiralle selvästi liikaa. Lelu ei vain yksinkertaisesti ole hyvä palkka.
Sidoin oravan aitaan kiinni (meidän omia kikkakolmosia) josta mielenkiinto heräsi. Yritti saada alas ja alkoi käydä kierroksilla. Otin lelun alas ja härnäsin koiraa. Taas hienosta, vietikkäästä seuruusta palkka. Nyt repi mutta todella paineustuneesti. Lelun viehätys laski hetkessä.
Huomenna käydään leikkimässä uudestaan. Ei niin paljoa kuin tänään. Tämän päiväinen oli ihan liikaa koiralle jolle lelu ei ole palkka. Tavoitteena on nyt saada koira palkattua lelulla. Tulee pitkä ja kivinen tie. Mutta tavoitetta ainakin piisaa.
Joka päivä leikkimistä, lähinnä lelulla härnäystä. Samalla yritän tutustua aiheen kirjallisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti