Ihmeen hyvä fiilis

Viime tiistaina (juu kyllä päivitän tästä lähin jokaisen treenin viikon jälkikäteen) treenattiin isommalla ja ainakin itselleni hieman vieraamalla porukalla. Kivaa oli ja iso kiitos Susanille, Amylle ja Sarille treeniseurasta :)

Avoimen luokan liikkeitä Susanin käskyttämänä. Ihan jees, satunnaista ääntelyä esiintyy ja muun muassa kapulan mälvimistä, mutta eikös ne voitaisi laskea pikku vioiksi. Hiottavaa on paljon ja töitä on paljon, mutta treenimotivaatio on pakkasen puolella. Alkaa jänskättämään sm-kisojen puolesta! Osa liikkeistä tuntuu olevan vasta alkutekijöissään, kuten meidän luoksetulo jossa suurimpana ongelmana on oikean palkkaustavan löytäminen sekä liian innokas maahanmeno seisomisen sijasta. Liikkeiden välissä koira vuotaa, piippaa ja haukkuu jatkuvasti. Rasittavaa ja tähän on puututtava, koska en halua kokeessa kiljuvaa russelia. Muuten kaikki liikkeet on aika passelit, paikallamakuuta lukuunottamatta. Siinä on se meidän suurin työmaa. Sansin maatessa vieressä ei ollut mitään ongelmia. Wili vaan tärisi kylmästä, kun oltiin viivytty ulkona jo pidempi tovi. Saatiin paikkiksista kivat, ei nousemisia ja ilman mitään muitakaan ongelmia.

Käytiin samaisella viikolla treenaamassa yön pimeydessä. Suurin ongelma näissä kaikissa treeneissä on se, että en osaa tehdä treenisuunnitelmaa. Teen pieniä juttuja sieltä täältä ja mietin jälkeen päin, että miksi se pakka on niin kirjava. Niin, miksiköhän? On se silti aika pähee toi koira. Wili on oppinut kestämään toistoja ja mun ailahtelevaa mielialaa, Wili on aina valmis ja hyväksi viritetty russeli joka tietää mitä siltä vaaditaan. Ohjaajan mielikuvitus ja taito käy aika ajoin äärirajoilla. Miten olla koiralle reilumpi, monipuolisempi, hauskempi ja huisisti kivempi kuin mikään HK;n sininen?
Törmättiin samalla treenireissulla rusakkoon, eikä mun riistanhakuinen verikoira lähtenyt perään. Niskakarvat se nosti pystyyn ja jännitti kropan, mutta oli välittömästi kuulolla kun pyysin sen takaisin treenaamaan. Nää on näitä läheltä piti -tilanteita :)

Tänään puolestaan ryhdistäydyin agilityn puolella. Suuntasin kahdeksan jälkeen ristarille vapaatreeneihin ja onneksemme jaettiin kenttä kahdestaan toisen ohjaajan kanssa. Oli siis tilaa ja aikaa treenata :)
Wili ei osoittanut minkäännäköistä jäykkyyttä tai kyvyttömyyttä hypätä kunnolla. Se oli aivan normaali oma itsensä, mutta vauhti hyytyi ensimmäisen 10minuutin jälkeen varmasti lähinnä siitä kuumuudesta. Tässä lajissa totesin saman ongelman kuin tokossa. Miksi hyvä ihminen en osaa suunnitella niitä treenejä? Onhan se helppoa tehdä jokaista estettä muutama toisto tai keskittyä siihen yhteen esteeseen. Mutta se yksipuolinen sekä kuiva treeni tappaa ainakin ohjaajan mielenkiinnon. Wilihän pisti menemään satanen lasissa ja huusi kurkkunsa käheäksi jos ei saanutkaan palkkaa.
Keskityin tämän päivän treeneissä keppeihin ja esteille irtoamiseen. Esteille irtoamiseen olen löytänyt meille hyväksi todentun treenitavan. Otan koiran käsien väliin, hetsaan koiraa kuumaksi, hoen edessä olevan esteen nimeä ja kun huomaan koiran ilmeestä sekä eleistä sen lukinneen esteen, päästän koiran esteelle ja perässä lentää palkka. Toimii niin tajuttoman hyvin. Wili on selvästi oppinut esteiden nimet ja tarkoitukset paremmin. Rataakin tehtäessä, uskallan antaa sen irrota seuraaville esteille, koska tiedän sen hakevan sen esteen jota käskytän.
Kepeillä harjoiteltiin leikkauksia ja eri kulmia. Lähetyksiä yritin saada aikaiseksi, mutta niistä tuli kaikkea muuta kuin nättejä:)