keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Aivan liikaa kaikkea mukavaa

Treenasin tokoa! Jeee, että olen ylpeä itsestäni. Se kun aina vain jää agilityn varjoon :(

Yhteiskoulun loskakentällä kaukopalkkalla. Siis purkillinen risottoa odotti oikeaa suoritusta ja ahnetta russelia.
Heti alkuun noutoa ja kylmiltään koira sivulle ja kapula muutaman metrin päähän. Laukalla kapulalle ja hitaalla ravilla sivulle. Sivulla tiputti kapulan. Pyysin nostamaan, mutta mun kumartuessa sylkäisi uudestaan. Tämän jälkeen me lähes 5min treenattiin sitä kapulan pitoa. Ei onnaa! Nyt kotona pelkkää pitoharjoitusta ja sivulle tuomista. Pakko saada nouto varmemmaksi. Lupaan että keväällä meillä on hieno nouto ;)
Koska märkä maa oli niin hyi ja yök niin annoin koiran tarjota istumista ja maahanmenoa. Meinasi pitkästä aikaa palaa kiinni tohon neitiin.
Seuraamista oikeassa kohdassa! Okei sen kamalan edistämisen jälkeen se näytti lähinnä jätättämiseltä, mutta nyt paikka oli mitä täydellisin. Askelsiirtymiset ja peruuttamiset aika löysällä otteella.

Pari hetsausta ruokakipolla ja hieman kauemmaksi tekemään puiden kiertoja. Ja sopivalla tasanteella 2on2off-asentoja jotka oli aika näppäriä. Lopussa koira seuruuseen ja ruoan vetovoima sai sen taas edistämään vaikkakin se teki paremmalla ilmeellä töitä. Siitä sitten vapautus kupille ja kuppi oli tyhjä muutamassa nanosekuntissa. Miehellä oli hieman kiire.

Mulla olisi niin älyttömästi kerrottavaa ja suuria suunnitelmia, mutta en voi kertoa. Vaikka haluisin niin kovasti, mutta en voi. Mutta ensi vuodelle on luvassa paljon jännittäviä juttuja ;)

5 kommenttia:

  1. kunpa mäkin saisin treenattua joskus.. marraskuun väsymys iskenyt vissiin...
    ja mitähän suunnitelmia nyt kuule alkoi kiinnostaa :D

    karoliina

    VastaaPoista
  2. lähdetään siis joku pv treenaamaan ja voit ehkä kuulla mun suunnitelmat :)

    VastaaPoista
  3. Tää tahtoo kans kuula, joten sulla on sitten kaksi lenkkiä tiedossa lähi aikoina, hih =D

    VastaaPoista
  4. Moi. Tulee aika pitkä lenkki Lappeenrantaan:) Mäkin haluan kuulla nuo jutut;D Ala vaan kakistaa ulos reilusti..ei vaan olisi pikkusia koiranpentuja kyseessä? Ulla

    VastaaPoista
  5. ehkä sitä joku päivä uskaltaa tänne nettiin kirjoitella niitä haaveitaan. Viimeistään ensi vuoden puolella! Ja Ulla, ehkä voisi olla kyse pikkuisestakin ;)

    VastaaPoista