
Eilisissä agitreeneissä (alkeiskurssin viimeinen kerta) tehtiin kunnon rataa. Saan olla aivan tavattoman ylpeä Wilistä. Esteitä taisi olla 17?? ja muutama huomattavasti vaikeampi kohta. Rataa ei ole kuitenkaan tähän hätään pirtää. Jätin koiran kahden hypyn taakse josta kutsuin koiran ja siitä lähetys A:lle. A:lla oli odottamassa kosketusalusta, kyllä se siihen koski mutta vauhti oli pienelle eläimelle liian kova. A:n jälkeen tuli helpompi pyöritys-kohta hypyn, putken, renkaan ja kahden hypyn muodossa. Onneksi Wili irtosi hyvin niin mulle jäi aikaa juosta eteenpäin. Kahden hypyn jälkeen valssi ja takaisin putkeen. Takaaleikkaus olisi ollut nopeampi tai persjättö. Valssi vain hidastaa jo entuudestaan hitaampaa koiraa. Mutta valssilla varmistin putkeen menon. Puomille Wili juoksi reippaasti, ei edes tajunnut pelätä (siis meillähän on ongelmana se, että wili ei erota puomia ja keinua. Koira lyö liinat lukkoon puomin ylösmenolla ja ylhäällä). Lähetys putkeen ja kolmen hypyn sarja jonne juoksin ottamaan koiraa vastaan. IHANA RATA ja ihana koira :) Wili irtosi todella hyvin, luotin koiraan ja annoin sen mennä itse rataa. Vauhtia toki saisi olla lisää, mutta kyllä sitä silti sai juosta itsensä hengähdyksiin. Elokuussa starttaa alkeisjatko :)

Aamulla jo yhdekältä olimme yhteiskoulun kentällä treenaamassa Karoliinan ja Nemon kanssa. Aamutreenejä täytyy lisätä enemmän ja enemmän! Koira oli vaisu, laiska ja kaikkea sitä mitä en halua sen olevan. Lipputangon kiertojen ja kontaktien treenailu sai koiraan ihan uuden vaihteen päälle. Ei kuitenkaan vieläkään sitä mitä olisin kaivannut. Vaikka oletin koiran toimivan paremmin aamulla, erehdyin pahemman kerran. Illalla sitä potkua vasta löytyykin. Hiekkakenttä ja lämmin sää.
Minä ja Wili treenattiin ensin. Vihdoinkin oli treenikalenteri mukana ja yritin pysyä suunnitelmassa. Tunnari otettiin ekstrana, joka meninkin niin pelleilyksi. Ei löytänyt/hakenut omaa kun vein sen nurmikolle.
Seuraamista; heti alkuun. Käsky, mutta ei lähdetty liikkeelle, palkka katsekontaktista. Näitä muutama. Käsky, hetken viive ja sitten liikkeelle. Oli vähän tahmeaa se meno, vire matala. Kunnon seuraamisia tolpan kiertämisen kanssa, vähän parempaa. Palkka tuli myös pysähdyksistä.
Liikkeestä maahanmeno; seuraaminen hidasta ja kamalaa. Maahanmeno ei parhain. Ei palkkaa.
Liikkeestä seisominen; Seisominen ihan hyvä, täytyy muistaa takapalkka tähänkin! Tästä palkka :)
Luoksetulo; Paikallaanpysymisiä. Karoliina käskytti ja kävin palkkaamassa joka käskyn jälkeen. Ei mitään reagointia ääneen.
Paikallamakuu; Nurmella johon aurinko paistoi. Nemo vieressä ja kisamainen matka sekä aika. Ei palkkaa kun vasta palatessani koiran viereen. Nouseminen istumaan hidas ja sain antaa käskyn kolme kertaa. Ei mitään liikehdintää eikä vinkumisia.
Toinen makuu jossa Karoliina ja Nemo ottivat vierestä luoksetulon, kiersivät Wilin takaa ja juoksivat vierestä. Hieno koira pysyi hyvin maassa:) Nyt on mamma ylpeä!

Lähdettiin vielä lenkille Seurakuntaopistoa kohti, mutta todettiin ilman olevan aika lämmin. Lähes opiston kohdalla käännyttiin ympäri ja mentiin rantapuistoon uittamaan koiria. Wilillä oli aivan huippu kivaa :D Ja mä kun luulin, että mun koira ei ui. Wili yritti hyppiä kiveltä kivelle välttääkseen uimista, mutta kyllä se siellä vedessäkin räpiköi vähän väliä vinkulelun perässä. Oli aivan äärettömän kiva päivä koirien kera ja kuvia on muistikortti täynnä niin mulla kuin Karoliinalla :)


hemmetti toi eka hyppykuva on tosiaan makee! :---D miks tykkään aina enemmän nikonilla otettujen kuvien väristä.. (oon huomannut useimpien henkilöiden kuvia katsoessa, joilla on nikon) tai sitten en osaa vain käyttää kameraani tai kuvittelen :D
VastaaPoista