(c) Karoliina
Pakko kommentoida omaa tuotosta. Se on kumma kuinka jokin kauan sisällä pidetty tunne ja salattu asia voivat selkeytä ja tuntua paremmalta kun siitä puhuu ääneen. En silti väitä, että Hugosta luopuminen tuntuu hyvältä vaan se, että voin sanoa sen ääneen, saada palautetta, tukea ja jopa kritiikkiä. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, mielipiteitä on monia ja ne eivät välttämättä koskaan mene yksiin jonkun toisten mielipiteiden tai väitteiden kanssa.
On silti vapauttavaa sanoa pitkään painanut asia ääneen. Olen miettinyt Hugoa, jopa ääneen (yksinäni), päivittäin. Musta tuntuu etten näe tilannetta vain siitä samasta vanhasta näkökulmasta. Hyvässä tai pahassa, olen leikitellyt erilaisilla ajatuksilla ja vaihtoehdoilla vaikka mikään ei tulekkaan enää muuttumaan. En voi vain pakata tavaroita ja ajaa hakemaan Hugoa. Olen vain miettinyt, että missä meni vikaan, miten olisin voinut korjata sen ja annoinko kaikkeni. En antanut. Ainakin nyt tuntuu, että olisin voinut yrittää kauemmin, olisin voinut odottaa vielä esimerkiksi puoli vuotta ja katsoa sitten tilannetta uudelleen.
Kiitos kaikille jotka jätitte kommenttia! Sain kommenteistanne voimaa ja lisää ajateltavaa. Ehkä en ole koskaan hyvä koiranomistaja, ehkä en koskaan olekkaan tämän parempi, mutta haluan oppia! Haluan olla tekemättä samoja virheitä! Mikäli vastaani tulisi samanlainen tapaus kuin Hugo oli pari vuotta sitten, niin lupaan yrittää kaikkeni. Lupaan yrittää enemmän ja tehdä tuplaten töitä. Uskon jo, että pelkkä katumus Hugosta ajaa mut tekemään töitä ja paljon. En myöskään halua, että Hugo oli vain kokeilu. Kokeilu, että pärjäänkö kovemman koiran ja tilaisuuden tullen annoin sen pois ja tyydyin helpompaan ratkaisuun (Wiliin).
Wilikin on omassa omituisuudessaan vaikea. Oikea juonittelun kuningas. Jos se tahtoo jotain, se on myös valmis se ottamaan. En väitä etteikö siihenkin koiraan olisi palanut joskus kiinni. Harvoin me tullaan treeneistä ilman verisiä rystysiä. Ja tämä vain siksi, että Wili ahneudessaan ei katso mikä osa kädestä on syötävää (nakkia, lihapullaa yms.) ja mikä ei. Kyllähän se kiukuttaa oman aikansa, kun kädet valuu verta, mutta kun yritän kääntää kuun auringoksi, negatiivisen positiiviseksi, niin alkaa vain naurattamaan. Saanpahan luvan näyttää kovalta mimmiltä, joka käy katutappeluissa prisman nurkilla ;)
Jokainen koira on mulle yksilö, erilainen haaste kuin seuraava tai edeltävä. Wili antaa mulle yhtä paljon kiukun aihetta, yhtä paljon töitä ja harmaita hiuksia kuin Hugokin, mutta vain täysin eri tavalla. Ehkä oli liikaa omistaa kaksi terrieriä samaan aikaan. Ja kehtaan allekirjoittaa väitteen, että terriereissä on asennetta! Ehkä mä en vain kestänyt henkisesti tai yksinkertaisesti luovutin liian aikaisin.
En tiedä, mutta mulla on vielä lukuisia työvuoroja ja tylsiä koulupäiviä aikaa pohtia tätä arvoitusta.
Mutta muihin maailmoihin.
Wili on kingi! Nyt treenimotiaation saaneena kävin kokeilemassa paikallamakuuta ulkona. Niin siis pakkasessa, kylmässä, lumella. Wili kävi nopeasti ja mukisematta maahan. Ihan lyhyt peruspaikkis ja super palkka. Sitten piilopaikkis, lyhyellä ajalla (tai niin mä luulin) mutta Wili oli epävarma uudesta ympäristöstä niin paljon, että nousi istumaan. Käskin uudestaan maahan ja vapautin. Alusta sama kaava, mutta nyt olin piilossa vain kaksi sekuntia ja nyt onnistui. Lopetettiin vielä normaali makuuseen :)
Jääviä ja ne oli hienoja! Niin maahanmeno kuin seisominenkin. Nopeita, säpäköitä, ihan sitä parasta Wiliä.
Luoksetulo stopilla. Juoksi lujaa luokse ja käskystä stoppasi. Jään takia liukui muutamia senttejä eteenpäin. Ääni on huomattavasti parempi, kuin käsimerkki. Vauhdin hurmoksessa käsimerkki jää välillä huomioimatta. Ääni on pidettävänä vain napakkana!
Kontakteja kirkon portailla. Hienoja nämäkin, vielä jos saisi saman niille esteille! Pikkulinnut muuten visersivät, että meillä voisi olla ehkä mahdollisuus kontaktikurssille seuran puolesta. Tästä lisää, kunhan pääsen itsekkin perille ensi kevään koulutuksista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti