Torstain agilityt oli melkoisen mielenkiintoiset tai siis vähintään erityisen jännittävät. Lyhyen muistin omaavana en todellakaan osaa piirtää sitä rataa enää. Jonkinlainen hahmotus kuitenkin on säilynyt, joten sen mukaan mennään. Mukana oli kuitenkin A ja keinu sekä jonkin verran tekniikkaa. Kontaktit oli tosi nättejä, etenkin kun hinkattiin niitä ennen omaa rataa minikeinulla. Mamma saa ylpeänä juosta eteenpäin ja tunnollinen ystävä pysähtyy kontaktille.
Kakksohypyltä vastaan niistolla. Vekki ei toiminut meillä. Niisto oli paljon sujuvampi (nyt kuvaa katsoessani tajusin, että kakkoshyppykin on aseteltu väärin) ja siitä kepeille asti ei ongelmaa. Kepeille menosta irtoamispätkän jälkeen ei tullut monellakaan yhtään mitään. Sain onneksi rauhoitettua koiran ja haki hyvin oikein välin. Kepin meni vähän sohimalla, mutta onneksi ilman virheitä. Keppien jälkeen valssilla A:lle. A:lta keinulle rata on piiretty (siis muistettu) väärin. Ongelmaa tuotti takaaleikkaus putkella ja tämän vuoksi kielsi putken useampaan otteeseen. Keinun jälkeiselle putkelle matka oli aika lyhyt (toisin kuin kuvassa) joten tuli vaikeuksia kääntää koira putkeen oikeiin. Putken jälkeen todella upea sylkkäri ja eteenlähetys.
Keppeillä testattiin niitä ohjureita, mutta ei niistä tullut mitään. Wili hyppi ja pomppi ohjureiden yli, joten piti turvautua kädellä ohjaamiseen. Täytyy opetella ohjurit 4 kepillä ja kaksi ohjuria päällekkäin. Vaikka tuskin me niitä koskaan tarvitaan "kipeästi".
Renkaassa onnistuminen number one. Kun en keskity siihen, että mistä rakosesta se koira pujahtaa vaan juoksen itse eteenpäin ja ohjaan vähän miten sattuu, niin kyllä se jostain kumman syystä siitä oikeasta raosta hyppää. Eikä ollut vain yksi sattuma vaan jopa 3 onnistunutta suoritusta kolmella yrityksellä.
Meidän nykyinen meno on hyvin tiivistetty ylläolevaan kuvaan. Siis yksinkertaisesti huutamista ja suurta egoa. Myönnän että omistan pehmeän, mutta toisaalta erittäin kokeilunhaluisen ja rohkean russelin. Mutta tämä russeli on saanut päähänsä, että on kivaa huutaa muille koirille, ihmisille, treenatessa. On myös ok kerjätä ruokaa kaikilta, olla tottelematta peruskäskyjä ja kauhusta kankeana käydä toisten koirien päälle. Jep, tosi mukavaa. Wili luulee kyllä itsestään hieman liikoja. Ajattelin ottaa luulot pois mahdollisimman pian. Tiedän sen, että pari kertaa kun jysäytän kolinapurkilla niin me elellään ensi vuosi ilman mitään mukinoita. On se siitä mukava koira. Viimeksi ollaan kolinapurkkia käytetty reilu kaksi vuotta sitten (sen pari kertaa kunnes kettuili loppui). Vasta nyt koiran asenne on kasvanut äärimittoihin.
Tästä rasittavasta esimerkkinä tämän päivän UKUn pikkujoulut. Piti huutaa kaikille, jopa ilman syytä. Piti huutaa jos sitä ruokaa ei alkanut tippumaan. Karjasin ja murahdin pari kertaa, mutta hätkähdyttyään jatkoi samalla huutamis-linjallaan.
UKUn pikkujoulut temppuratoineen on kiva perinne, mutta toi koira ottaa pattiin. Pikkuisten juhlintojen jälkeen treenasin noutoa tunnarikapulalla ja huomattavissa oli paljon mälvimistä. Seuruussa edisti taas! Saa nähdä mitä tuo luulojen pois ottaminen tietää harrastusrintamalla. Ehkäpä hiljaisia hetkiä? :)
ps. koiranetissä on meidän hyllyt :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti