sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Viikko 40

Kirjoittaminen on taas jäänyt :/


Tiistai 5.10

Käytiin Tytin hieronnassa. Hyvin oli yläselkä auennut, mutta nyt oli tullut takapakkia alaselässä. Niskakin oli taas jäykkänä. Tytti hieroi ja yritti saada selkärankaan liikkuvuutta. Muuten kaikinpuolin hyvässä kunnossa ja wili jopa nautti hieronnasta :)

Seuraamaan lähdössä

Torstai 7.10
Agility Hyvinkäällä. Äärettömän kivat treenit!! Wilillä oli intoa niin älyttömästi ja saatiin tehtyä todella vaikeaa rataa. Ja voin jopa hieman hehkuttaa, että irtoaa huomattavasti paremmin putkelle tai ylipäätänsä mille tahansa esteelle. Sivussa treenattiin putkea ja takaaleikkauksia. Ja paljon vaikeita ohjauskuvioita :)
Rata oli taas melko lyhyt, mutta meille sopiva :)

Oranssi raita kuvaa ohjaajan kulkua ja musta koiran. Ihan vain itselleni muistutukseksi ja jotta muut ymmärtäisivät, että mitä toi nainen tuolla selittää.

Radalla 3 takaaleikkausta (+jos halusi A:lla leikata). Wili vaati aika suuren vartalonliikkeen, mutta ei tuntunut raskaalta ohjattavalta vaan meni todella sulavasti. Irtosi niin hyvin putkeen ja 6 hypyllä pieni vekki. A:n kontaktien kanssa pelleili. Käsky tuli myöhässä ja muutenkin vielä epävarma. Treeniä siis :) Rata useaan kertaan ja aina yhtä hyvin! On se ihana ohjattava. Ja sama rata toisin päin eli pituudelta aloitettiin. Tällä kertaa me teimme putken koska en halunnut pelleillä kontaktien kanssa. Taas täydellisesti <3 Voiko ihanempaa treenikaveria pyytää?


Lauantai 9.10

Kotona naksuttelin 2on2off-asennosta, kun se on päässyt hieman unohtumaan. Nätisti tarjosi vauhdistakin ja eri kulmista. Kutsumalla ja lähettämällä. Ulkona puiden kiertoa ja eteenlähetystä. Hetsasin lihapullilla ja kyllä muuten meni lujaa. Aivan äärettömän tarkasti se seuraa mun ohjaamista ja tottakai vähän anteeksiantaa mun ohjausvirheet, mutta on se ihana ohjattava.

Sunnuntai 10.10
Karitan käppänät oli hoidossa la-su joten niiden kanssa Wili peuhasi aamun. Karoliina ja Nemo tulivat meitä viihdyttämään iltapäivästä. Käveltiin Vihtakadun koulun hiekkakentälle. Näin vaihteen vuoksi treenattiin jollakin muulla kuin vakio kentällä. Wilin vuoro ensimmäisenä.
Noutoja ja haki hienosti, palautuksessa kaipaan kuitenkin vielä vauhtia. Ja kapulan pitoa! Vauhtinoutoja muutama, mutta ei toimi meillä.
Ruutua käskyllä, mutta haki merkin taakse seisomaan. Tähän perään näyttöruutu ja sitten taas tarjoamisella. Nyt ei onnannut ja koira oli aivan pää pyörällä. Merkkiä muutaman metrin matkalla, mutta tarjosi taas vinoon. Ei ollut naksutinta jotta olisin voinut naksauttaa oikeasta paikasta.
Seuraamisessa edisti, mutta muuten vireeltään ja innoltaan sopiva :) Luoksetuloa yksi avo-tyyliin ja yksi alo. Stoppi tuli heti, kyllä ne jarrut pelaa ;)
Lisää seuraamista, jossa askelsiirtymiä ja nopeaa sekä hidasta seuruuta. Loppuun makeet kaukot! Wili oli aivan järjettömän hieno treeneissä ja intoa oli paljon.
Paikallamakuu Nemon vieressä, 2min ja 20m. Piippasi, vaihtoi kyljeltä toiselle. Todella levoton, mutta ei noussut.

Niin se meidän vauhtinouto :D

Päivän päätteeksi lähes tunnin mittainen ihanassa Mannin metsässä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti