sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Aivojumppaa

Tänään toko houkutteli pitkästä aikaa, mutta kiireinen sunnuntai ei antanut sijaa treeneille ulkona. Mulla kun tuppaa aina se aika vain kulumaan ja kulumaan, hupsista. Temppuiltiin sen sijaan sisällä. Wili oppi monta uutta juttua ihan muutamassa minuutissa.
Nyt se osaa kerätä sen lelut eli marsun ja rotan koriin sekä riisua mun sukat jalasta. Sukan riisumisen otin videolle, mutta heti sen jälkeen vielä vahvistelin tätä uutta temppua ja nyt se repii molemmat sukat ilman ylimääräistä aivojenraksutusta.

Untitled from Janessa on Vimeo.


Kuvanlaatu on kamala, koittakaa kestää! Itseasiassa jätän julkaisematta meidän agilityvideot, koska ne on samanlaista pikselimössöä, vaikka onhan se idea tärkein. Tämän videon vielä kestän, ehkä.

Sukkien riisumisessa se tarjosi suukkoja ja lelujen keräämisessä se kiipesi itse laatikkoon. Wilistä on tullut muuten todella aktiivinen sheippauksessa. Se kokeilee kaikki maailman temput moneen kertaan ja se on koko ajan liikkeessä. Välillä pitää tottakai huutaa jos se nami vaikka likenisi. Ja on todella söpöä repiä ensin yksi sukka ja sitten tehdä temppuja sen sukan kanssa vaikka olisi vielä yksi sukka revittävänä.

2 kommenttia:

  1. ihana sukkamies! :-) toi mun on pakko opettaa nemollekin, katsoo sitten että miten.. en ikinä keksi itse uusia temppuja vaan kyttäilen niitä kaikilta muilta.

    karoliina

    VastaaPoista
  2. Muilta on hyvä poimia ideoita :)
    mutta nää mun viimeaikaiset temput on kamalan "käytännöllisiä" :D

    VastaaPoista