lauantai 23. lokakuuta 2010

2xHYL

Kisat olivat kaikinpuolin antoisat vaikka toivottua tulosta ei saatukkaan. Itse en jännittänyt yhtään (jaa-a en tiedä miten on mahdollista), mutta koira ei ollut kuitenkaan iha oma itsensä. Nyt Wili ei vetänyt hihna kireällä hallille eikä huutanut radalle. Mutta oli se silti hieno. Ohjaaja on vain hieman hidas ja epätarkaa omassa ohjauksessaan. Ja videolta katsottuna kuljen vieläkin selkä kyyryssä! Hyi mua :(

Anne Saviojan radat oli aika mukavia, ei kamalan haastavia (paitsi se rengas).
Agilityradan ihanneaika oli 47s. Me tosiaan hyllytettiin joten ajasta ei tietoa.

Putkelle vastaan ja putken jälkeen persjättö. Molempien hyppyjen jälkeen valssi. Kepeiltä kielto, en ole varma miksi. Voi olla, että haki ekan väärään väliin. Puomilla ihme himmailua. Rengas sivusta ja siitä kielto. A:lla myös himmaili ja taas renkaalta virhe ja tästä HYL. Vauhti ei ollut päätähuimaavaa. Oma ohjaus ketuttaa ja samoin rengas!

Wili sai uuden vinkulelun. Se on syvästi rakastunut siihen. Kiljuu saadakseen sen :D Lämppäriesteillä teki hienosti, mutta nyt perseili keppien kanssa. Ne kun on aika varmat meille. Ja tajusinpa näin jälkikäteen että unohdin pyytää kontaktit radalla. Great!

Toka rata (hyppäri) oli hieman lupaavampi. Moni maxi-koira oli kuulemma saanut samalta radalta nollan.

Ensimmäinen vaikea kohta oli kepeille vienti koska matka oli niin pitkä. Haki hyvin ekan välin, mutta kiirehdin liikaa ja pujotteli väärin, tästä 5. Ihan alusta ja nyt otin rauhallisesti jopa liian rauhallisesti koska videolta meno näytti niin hitaalta. Sitten tuli putki. Kielsi sen ja toisen kerran. Hyllyhän siitä napsahti. Kielsi vielä pari kertaa. Kokeilin tuomarin ehdotuksesta toista päätä, ei mennyt. Sitten seuraavalle putkelle, eikä mennyt sitäkään. Mikälie idioottitauti? Rengas taas hienosti ohi. Päätin lopettaa leikkimisen ja poistuttiin radalta.

Hitto tota rengasta ja putkea. Nyt vaan tehokuuri irtoamiselle, putkelle ja renkaalle. Ja VAUHDILLE :D
Kisot antoi enemmän kun toivoin. Nyt tiedän mitä treenataan. Eikä se meidän meno nyt niin toivotonta ollut. Kai? Viimeistään ensi vuoden alussa kisaamaan :)

//EDIT. Ekan radan ratapiirroksessa virhe. Uups, yksi hyppy unohtunut lopusta joka hypätään hypyn 17 sijasta.

2 kommenttia:

  1. Ne radat oli kiva näköisiä, Harmi vain ne renkaat =( Muuten näytti hyvältäja suunta oikealta. Tsemppiä jatkoon!!

    VastaaPoista
  2. olihan ne ihan mukavat radat, mutta hiottavaa riittää! Ja varsinkin niissä renkaissa :D Kiitokset tsempeistä! :)

    VastaaPoista