
En saisi olla koneella. Englannin sanat huutavat lukemattomuutta! Mutta silti on aina tuplasti kivempaa tehdä kaikkea "kivaa" kuten siivota kuin lukea tentteihin.
Wili on ollut nyt parina päivänä aivan vallaton. Ollaan opeteltu uusia liikkeitä ja se rakastaa tehdä sapuskan eteen töitäkin. Tunnaria alettiin treenaamaan 5+omalla, mutta voin sanoa, että (taas) takaisin lähtöpisteeseen mars. Joskus me ollaan osattu tämäkin liike, mutta nyt oli kyllä monta palikkaa hukassa. Oman hakua muiden kapuloiden vierestä ja oli oikein iloinen nouto. Sitten kapulaa lähemmäs vieraita. Siitähän se hupi alkoi kun jätkä päätti sulloa 3 kapulaa saamaan aikaan suuhun! Ja kun jätkä oli palauttanut ne mulle, haki Wili vielä loputkin :D Joo onneksi tunnarin kanssa ei ole kiire.
Kaukot on ihanat! Nyt alettiin käyttää sitä takapäätäkin ja harjoittelun alla on i-s joka on ihan hyvään suuntaan menossa.
Pakko se oli ulkona kokeilla luoksetulon stoppia, ihana ihana ihana <3 Tätä ei kuitenkaan enää kokeilla ettei jää tavaksi. Seuraaminen on parantunut koska perusasento on parantunut. Paikka alkaa olla tosi kiva ja askelsiirtymissä pyrkii pysymään jatkuvasti sivulla.

Eiliset agilitytreenit vesisateessa. Meinasin jättää välistä, mutta koska äidinkielen kielioppi ei houkutellut yhtä paljon kuin kosteat treenit joten oli aivan pakko mennä kentälle.
Tekniikkana wrap joka oli meille helppo koska ollaan treenattu tätä kotonakin tietämättämme.
Sekä rata jossa kaksi pimeää putkikulmaa ja paljon oman kropan käyttöä. Wili lukee mua onneksi hyvin ja korjaa mun tekemiä virheitä. Kuten eilen vein koiran kepeille liian jyrkästi, korjasi pikkumies heti omaa kurssiaan. Oman kropan käyttö ihan inhottaa. Käsi huitelee taivasta kohden vaikka putki on maankamaralla. Nice :)
Wilille on tullut taas huimasti rohkeutta keinulla. Ampuu aivan päähän asti ja sietää mun leikkaamiset ja irtoamiset. Puomilla oli vielä vähän hidas mutta tässäkään ei himmannut ylösnousulla. Kontaktit meillä taas perseillään ja pitäisi vahvistella niitä.
PS. Olisi myös älyttömän mukavaa tietää kuka tätä meidän blogia lukee? Asensin blogiin kävijälaskurin jonka ei tulisi reagoida jokaiseen sivunpäivitykseen, mutta silti neljässä päivässä kävijöitä on tullut 107!
Ja minä kun luulin, että tätä ei lue kukaan muu kuin minä :D Myönnän itsekkin lukevani monen montaa blogia, kirjoittajan sitä tietämättä, mutta olisi ihanaa jos edes joku ihana vaivautuisi paljastamaan itsensä.
Rohkeasti vaan kommenttia ;)
Minä luen =)
VastaaPoistaMINÄÄÄ!
VastaaPoistaokei sen tiesitkin....
-karoliina
Moi. Mie ainakin luen ahkerasti tätä!! Ulla ja Retu ja Mila :))
VastaaPoistaTäälläkin luetaan!
VastaaPoistaTäällä luetaan!
VastaaPoista