maanantai 26. heinäkuuta 2010

Sm-toko Imatra

Nyt se on ohi! Reissu verotti väsymyksellä mutta en sitä kokemusta olisi jättänyt mistään hinnasta pois. Oli mukava nähdä paljon eri tasoisia koiria ja tutustua uusiin ihmisiin :) Kuvia ei valitettavasti ole ollenkaan. Ainokaiset kuvat ovat järjestäjien kuviaamia. Täällä lisää kuvia.

Perjantaina lähdimme Karitan kanssa ajamaan kohti Imatraa, mutta suunnitelmista poiketen olimme mökillä vasta hieman jälkeen kahdeksan. Ei siis ollut aikaa nauttia Saimaan uimarannasta tai lenkkeilymaastoista. Tosiaan mökki oli pieni, mutta juuri meidän tarpeisiin sopiva. Sinne mahtui hyvin kolme koiraa, kaksi ihmistä ja tavarat (ja sitä tavaraahan oli mukana melkoisen paljon...). Lauantaina herätys oli jo puoli seitsemän ja puoli kahdeksan aikoihin oltiin jo kasaamassa telttaa kisapaikalla. Hermot olivat kireellä kun tavarat kastuivat ja teltan kasaaminen sateessa on odotettua vaikeampaa, näin voin vannoa. Teltta kuitenkin oli pystyssä lähes puolen tunnin ahertamisen jälkeen ja koirat että tavarat pääsivät sateelta suojaan. Itse taas en ollut varautunut koko päivän kestävään sateeseen. Fleecetakilla ja treeniliivillä tuli hieman kylmä päivän mittaan.


Me kisattiin numerolla 122 ja oletin että meidän vuoroon on vielä tunti jos toinenkin aikaa. Lähdin siis hyvillä mielin katsomaan Sailan ja Sagan paikallamakuuta sekä paikallaistumista. Tuli kuitenkin tunne että pitäiskö mennä tarkistamaan mikä numero alo-kehässä pyörii. Hain koiran, nakkipaketin ja numerolapun. Alo-kehällä huudettiin numeroa 122. Kesti kauan tajuta että 122 oli meidän numero. Pikaisesti siis makuukehään!!

Saila ja Saga

Tuomarina ensimmäisessä kehässä toimi Vesa Rantaharju. Kehääntulossa käsitteli koiraa aika kovakouraisesti ja äkkipikaisesti.

Luoksepäästävyys; Wili peruutti tuomarin tullessa kohti jota se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Uskalsi kuitenkin mennä lopulta moikkaamaan ja nousi samalla seisomaan. Peruuttamisesta siis 9
Paikallamakuu; Ekalla käskyllä ei mennyt maahan. Toisella meni, mutta nousi istumaan. Kun sai luvan jättää koirat käskin vielä kerran maahan, johan meni. Makasi hyvin, ei piipannut, ei mennyt lonkalle. Tuijotti ohjaajien takana olevalle kehälle. Nousi kuitenkin istumaan ja PYSYI istumassa. Kolmesta käskystä liike meni kuitenkin nollille. 0
Kokonaisvaikutelma; 9

Hieman odottelua ja syötiin nakkeja. Koiralla oli aivan mahtava into päällä. Toisessa kehässä tuomarina Pirkko Bellaoui.

Seuraaminen hihnassa; Wili oli intopinkeänä kehässä :) Olisi mennyt jo virittelykäskystä. Upea kontakti, hyvät käännökset ja istui pysähdyksissä (muistin hidastaa). Paras seuruu mitä meillä on koskaan ollut kisoissa!! Hihna oli kuitenkin kiristynyt käännöksissä vaikka yritin löysätä hihnaa mahd. paljon. 8
Liikkeestä maahanmeno; Seurasi hyvin ja meni heti maahan käskyn kuultua. Nousi ekasta ylös eikä ennakoinut. Olin kuitenkin käskenyt liian kovaa maahan (??!!). 9
Luoksetulo; Jäi hyvin vaikka pää pyöri eikä ottanut kontaktia virittelysanan jälkeen. Tuli ekasta TÄYSILLÄ luokse. Vino perusasento.
Kokonaisvaikutelma; Pirkko piti Wilin työskentelystä ja sanoi, että mahtava luoksetulo (vain vino perusasento). Mutta mä kuitenkin käskytän liian kovalla äänellä. 8

Alo-tuloksia

Melkein heti seuraavaan kehään, mutta kerkesin palkkaamaan koiran ja nostamaan vireen vielä korkeammalle. Kolmannessa kehässä tuomarina Timo Pussinen.

Seuraaminen hihnatta; Hieno seuruu, välillä kontakti tipahti ja ekassa täyskäännöksessä jäi jälkeen mutta tuli heti mukaan. Istumiset hyvät! Ei kuitenkaan vetänyt vertoja ekalle seuruulle. Huomasin kuitenkin, että himmailin itse liikaa koira tahdin mukaisesti.
Liikkeestä seisominen; Seuruu hyvää ja stoppasi heti (muistin antaa hiljaisen käskyn). Seisoi loppuun asti kunnes sai luvan istua. JES! 9
Estehyppy; Ei yrittänyt ennakoida hyppyä. Koira kuikuili toiseen kehään käskyn kuultuaan mutta hyppäsi heti vaikka kerkesin jo pelästymään että täytyy antaa tuplakäsky. Pysähtyi käskystä ja odotti hienosti seisomassa. Istui heti. En kuitenkaan tiedä mistä lähti pisteitä.
Kokonaisvaikutelma; 9. (9+8+9)/3 = 8,66 eli pyöristettynä kokonaisvaikutelma oli 8,67.

145,17 pistettä ja 2-tulos. Sijoituttiin sijalle 49 kaikenkaikkiaan 73 koirakosta.
UKU eli Uudenmaan koiraurheilijat olivat sijalla 23, 45 joukkueesta pisteillä 564,84. Ei siis hullummin ensimmäisissä joukkuekisoissa. Lisäksi Susan ja Ruut voittivat oman luokkansa eli voittajaluokan: 1. Tending Lunar 285. Muut meidän joukkueesta eivät napanneet ykköstulosta tällä kertaa, mutta kyllä silti voi olla tyytyväinen kaikkien panoksiin!!

Susan ja Ruut

Oma kakkostulos jäi kaivertamaan mutta koira teki niin hienosti töitä välittämättä kaikesta siitä häiriöstä. Siis olen ylpeä kakkostuloksestamme ehkä ensimmäistä kertaa. Jos koira olisi mennyt toisesta käskystä maahan ja silti noussut istumaan olisi pisteet riittäneet ykköstulokseen. Tai saatika jos olisi mennyt ensimmäisestä olisi ollut reilu ykköstulos :D Noh uudet kisat kiikariin ja uusilla voimilla kisaamaan.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Wili & Janessa, hyvä UKU! Ihan hienostihan se meni, ja eikun kuonot kohti seuraavia mittelöitä!
    t. Outi ja partaduo Arttu & Iivari

    VastaaPoista
  2. HIH kiitos :) Tosiaan on jo seuraavat kisat tiedossa!

    VastaaPoista