perjantai 11. kesäkuuta 2010

olo on kuin julkkiksella

Omistaja on aivan rättipoikkiväsynyt ja ajatus virtaa erittäin hitaasti! Pahoittelut siis sekavista treenipäivityksistä :D Syynä tähän väsymykseen on varmasti eilisen treenailut ja lenkkeilyt. Päätin sitten lähteä kohottamaan kuntoani vielä 8 aikaan illalla ja kävin puolen tunnin juoksulenkillä. Olo oli sen jälkeen oikein sporttinen :) Mutta mistä moinen? Päätin alkaa kohottamaan kuntoani lenkkeilemällä ainakin kaksi kertaa viikossa (siis juoksulenkki) ja siihen lisäksi reiluja pyöräilylenkkejä aina kuin mahdollista. Kesällä on tavoitteena pyöräillä äidin vieressä (äiti siis meinasi juosta järven ympäri koska tavoittelee puoli maratoonia) järven ympäri. Jospa se kunto kohoaisi ja pääsisin jaloistani vähän kovempaa siellä agissa. Mutta nyt kuitenkin asiaan...

Eilen Ukuiltiin pitkästä aikaan ja Sari piti meille oikein mukavat kaupunki-treenit. Treffattiin Järvenpään juna-asemalla jossa odoteltiin h-junan saapumista asemalle. Osa koirista näki junan ensimmäistä kertaa ja se olikin jännittävä kokemus. Wili puolestaan olisi noussut junaan jos hihna olisi antanut myöten. Hassu terrieri :)
Matka jatkui Janne-kadulle jossa järjestettiin muille ihmisille toimintaa. Koirakoita oli varmasti 15 ja me kaikki asetuttiin riviin keskelle katua. Siitä viiminen lähti pujottelemaan koko rivistön ja sama homma jatkui kahden kierroksen verran. Jo silloin me herätettiin ihmisissä kummastuneita katseita. Puolessa välissä katua otettiin paikallamakuuta. Ohjaajat hyppi haarahyppyjä, kävi koiran takana jne. Wili pysyi maassa mainiosti kaikesta siitä häiriöstä huolimatta. Siitä sitten jatkettiin kahdelle siniselle silkkiuikulle, niitä moikkailtiin ja lähdettiin toriaukiolle.
Toriaukiolla se meidän esiintyminen vasta alkoikin :D Ihmiset istuivat terassilla Sport Academyssa ja ihmisiä käveli jatkuvasti Prismaan ja Prismasta ulos. Koirat riviin ja tehtiin luoksetulo. Yksitellen kutsuttiin koirat. Wili pysyi vaikka joutuikin odottamaan omaa vuoroaan pitkään. Kutsun kuultua todella hidas löntystelevä luoksetulo. Hyi hyi! Koirat vieläkin rivissä ja sai oman mielensä mukaan jättää koiran istumaan tai makaamaan. Jätin Wilin paikallamakuuseen. Ajasta en osaa sanoa muuta kuin, että oli pitkä. Ehkä 7-8 minuuttia tai sitten arviontikyky on hieman heikko... Yksitellen koirakot seurasivat muiden koirien edestä ja meidän tapauksessa mun ja Wilin välistä. Kävin palkkaamassa muutaman kerran. Pysyi maassa koko ajan, ei vinkumisia, ei vääntymisiä tai kääntymisiä ja ei ottanut häiriötä takana hääräävistä ja nauravista ihmisistä (polkupyöristä, rullaluistelijoista yms). Oma seuruupätkä oli jokseenkin hieno, vähän laiska kun en nostanut virettä kunnolla. Kaikinpuolin onnistuneet ja ihanat treenit! Loppuun vielä jätettiin koirat Prisman ulkopuolelle odottamaan ja käytiin pyörähtämässä Prisma-keskuksessa. Aikaa meillä kului siellä muutamia minuutteja, ehkä jopa 5min. Wili oli pysynyt hyvin paikallaan, ei vinkumia eikä huutamisia. Terrieri oli jopa niin hiljaa ja paikoillaan, että Sari kerkesi huolestua Wilin karanneen. Wili olikin vain istua tököttänyt polkupyörän takana :)


Tänään treffattiin Karoliina ja Nemo. Käveltiin kirkolta Kinnarin koulun hiekkakentälle treenaamaan. Ilma oli todella painostava, mutta olipa taas aivan uusi keli meille treenattavaksi. Alkuun tasamaanoutoja. Irtosi hyvin hakemaan sitä kapulaa, tarrasi oikein kiinni eikä mälvännyt tai pyöritellyt suussa. Palautus oli vain hidas.
Sitten nostateltiin virettä puun kiertämisellä ja vinkulelulla.
Seuraaminen: Nättiä, mutta ei sitä parasta. Tänään ei edistänyt niin paljon ja oli itseasiassa aikalailla oikeassa kohdassa. Liikkeestä pysähtymiset hyviä, kun tajusin rytmittää omat askeleet.
Hyppy: Hyödynnettiin reilusti Wiliä korkeampaa telinerakennelmaa?. Hyppäsi käskystä ja stoppasi käskystä. Jes jes! Mutta on vain saatava treenata sillä oikealla hypyllä ja nurmikolla.
Luoksetulo: Jätin koiran ja kuitenkin kävin vahvistamassa pysymistä. Sanoin itse käsky-sanan. Ei reagoinut mitenkään. Siihen perään kutsu ja takapalkka vauhdikkaasta luoksetulosta.
Paikallamakuu: Nemo makasi Wilin vieressä. Matka n. 20m. Kaksi palkkausta pään laskemisesta ja aika oli 2½ minuuttia.

Haluan ehdottomasti opettaa sen pään pitämisen etujalkojen välissä. Se täytyisi opettaa erillisenä liikkeenä ja yhdistää myöhemmin paikallamakuuseen. Kunhan kerkeää, niin sekin menee työn alle. Nyt olen vain naksutellut, kun koira on itse laskenut paikallamakuussa päätään.


Lähdettiin kotiin päin kun alkoi satamaan. Päätin hyödyntää tämänkin kelin ja otin yhteiskoulun hiekkakentällä kaksi paikallamakuuta. Ensimmäisessä laitoin Wilin makaamaan kentänlaidalla olevalle nurmikolle. Matkaa 10m ja 4 palkkausta. Aika reilu minuutti. Taas hinkkasi päätään nurmikkoon (kielsin, ettei muodostu tapaa) muuten ei moitittavaa.
Toinen makuu hiekalla. Matka 20m ja aika 1½ min. Ei palkkaa kuin vasta palatessani takaisin. Pysyi taas hyvin, eikä tässäkään huomautettavaa. Vesisade ei juurikaan haitannut, mutta vapautuksen jälkeen ravisteli itsensä. Kunhan se ei maassa ollessaan yritä ravistaa niin kaikki on hyvin :)

Kuvat kesältä -08. Täytyisi ehkä mennä ottamaan uusia kuvia!

4 kommenttia:

  1. Loistavia reenjä paikkamakuu rintamalla =D Katsoin sitä Karhumäen urheilukenttää google map'sta ilmakuvana ja näyttäisi olevan koko alue ruohokenttä, joten sihe erityisesti kannattaa siis satsata. Eli jos sade, niin juuri sitä paikka makuuta ja liikkeestä maahanmenoa ja perusasentoja (jollekkin koirille on inhaa laittaa pylly märkään nurmeen =)

    VastaaPoista
  2. Joo mä olen myös tyytyväinen makuiden osalta! Voi ei jos se on nurmikenttä, nyt vaan nurmitreeniä ja varsinkin vesisateella :D Voisikin treenailla ainakin sm-joukkueen kanssa nurmikentällä jos vain mahdollista? Hiekalla kun ollaan treenailtu niin paljon (ainakin me Wilin kanssa) :)

    VastaaPoista
  3. Hyvähyvä! mekin ollaan yritetty tehdä juoksulenkkejä, tosin ei mitään puolta tuntia juosta yhteen soittoon:( Minä siis, pojat kyllä juoksisi...
    Ihania uintikuvia:=)
    t. Outi ja snakupojat

    VastaaPoista
  4. joo no kyllä se oma kuntokin on heikoilla. En vielä jaksa juosta puolta tuntia pidempään ja mulla kun on tapana juosta älyttömän kovaa ja itseni aivan piippuun! Täytyisi ehkä opetella se oikea juoksutyyli :D

    VastaaPoista