torstai 24. kesäkuuta 2010

kuulumisia

Me ollaan todellakin voimissamme. Treenipäivityksiä tulee enemmän kuin koskaan eikä me kyllästytä treenaamiseen. Oikealla asenteella pääsee pitkälle jos niin haluaa ;)

Tänään myös Karoliinan ja Nemon kanssa treenit, ukun ollessa juhannustauolla. Suunnattiin rantapuistoon jo tutuksi tulleelle nurmikaistaleelle. Oli todellakin helle, mutta Wilillä riitti virtaa pidemmänkin lenkin jälkeen.

Paikallamakuu; 2min, 20m ja Nemo vieressä. Palkka vasta palatessa. Takaa kulki pyöriä ja ihmisiä. Ei vinkumista, mutta taas vaihtoi lonkalle, arghhhhh. Muuten moitteeton.
Luoksepäästävyys; x2. Karoliina kopeloi Wiliä. Ensimmäinen tutkiminen oli rauhallinen ja Wili pysyikin hyvin paikallaan. Toisessa Karoliina höpötteli jo tullessaan koiraa kohti, pylly pysyi kuitenkin maassa :)

Seuraamisen käännökset; Vasempaan kääntyy nopeasti ja terävästi. Siihen ei siis puuttumista. Oikealle käännökset onkin sitten väljiä ja kontakti rakoilee. Kokeilin uutta tapaa joka toimikin meillä erittäin hyvin. Namialusta maahan ja seurautan koiraa sen ympärillä ja kulmissa käännös oikeaan. Tiiviistä ja hyvästä käännöksestä vapautus. Rako hälveni ja käännökset olivat mielettömän upeita :)
Seuraaminen juostessa; Sama namialusta odotti edessä päin. Seuraaminen juoksussa ja hyvästä tiiviistä paikasta vapautus eteen. Juoksemisessa on ollut ongelmana koiran jääminen liian taakse sekä kontaktin olemattomuus.
Luoksetulo; x2. Ensimmäisessä yllätyspalkka jalkojen välistä. Toisessa karkasi käsky-sanan kuultuaan. Palautus ja hoin koko matkan käsky-sanaa. Vauhti molemmissa nopea, viimeisessä perusasento hieman vino.

Vauhdista stoppeja; Jätin koiran paikoilleen ja kutsuin luokse. Tarkoituksena pysäyttää koira seisomaan. Pysähtyi kuin seinään käskyn saatuaan, mutta meni maahan. Mitäköhän me ollaan viimeaikoina treenattu paljon? :D Tätä korjailin lähempää ja palkka tuli vain seisomisista.
Paikallamakuu; 3 ja ½ min. 20m. Nemo vieressä. Pysyi hyvin paikallaan, kunnes takana kävelevä poika pamautti lasipullon metallisen roskiksen päälle. Wili nousi, mutta kävi heti maahan ilman käskyä. Kävin nostamassa ylös ja korjasin suoraksi. Koira sai maata vielä jonkin aikaa. Pyysin Karoliinaa pamauttamaan pulloa uudestaan. Nousi, josta palautus ja hieman hiljaisempi pamautus. Aina pamautuksen jälkeen palkka ja lopuksi vapautus. Hitto, että piti pilata hieno makuu :( Vastaavia häiriöitä pitää ottaa lisää! Ikinä ei voi tietää mitä kehän ulkopuolella tapahtuu!

tunnarikapulan tiputtelua ;)

Mukana myös Karoliinan ottamia treenikuvia keskiviikolta. KIITOS :)

2 kommenttia:

  1. mä en ikinä jaksa muokata kuvia.. itseasiassa mulla ei ole muita ohjelmiakaan tässä koneessa kuin paint :---D
    hyvä vaan että tulee reenipäivityksiä, toisten treenejä on kiva lukea (vaikka olen ollut kyseisissä treeneissä mukana, silti :D)

    VastaaPoista
  2. Hienoja paikkamakuita! Itse kehuisin koiraa jos heti korjaa takaisin oikeaan asentoon. Ei se vinous silloin hattaa. Se vain tarkoittaa, että Wili on todella saanut paikkamakuun punaisesta langasta kiinni, kun omatoimisesti menee heti maate =)Mulla alkaa loma ensi torstaina, joten sitten mäkin pääsen päivällä treenaa. Mäkin voisin tulla mukaan aamu treeneihin joku kerta. Miten olisi esim. ensi lauantaina klo 9 treenit rantsussa?

    VastaaPoista