tiistai 13. huhtikuuta 2010

treenit + kuvia


Parissa päivässä on sattunut ja tapahtunut! Eilen kävimme kolmatta kertaa hieronnassa ja koira voi selvästi paremmin. Jumit aukeaa pikkuhiljaa ja alaselkä alkaa olla täysin kunnossa...yläselässä on vielä arempia paikkoja.


Tänään yhdeksän jälkeen ilmoitin vielä meidät ja Karitan + Mercun Kerava tokokisoihin. Iiiks!! Tasan kuukauden päästä jännään jo niitä Helsingin kisoja ja Keravan kisat on jo takanapäin. Hassu ajatella! Nyt alkaa himotreenaus, jota ollaankin nyt tässä viimeiset pari viikkoa harrastettu. Edes tänään "lepopäivänä" en malttanut olla treenaamatta :D


Tämän päivän treeneistä sen verran, että seuraamiset oli nättejä ja kontakti hyvä! Wili oli pitkästä aikaa täysillä siinä työnteossa mukana. Varmistelin jäävien stoppeja, yritin vauhdittaa luoksetuloa ja muistuttelin miten siinä istumassa odotellaan oli häiriötä vaikka kuinka paljon.


Sekä taas iloisena uutisena 2min paikallamakuu täysin kisamaisena, eli 20metrin matka eikä palkkaa. Makasi hyvin, vähän reagoi muun maailman menoon. Koemaisen makuun jälkeen 20 sekunnin makuu yhdellä palkalla. Täytyy muistaa treenata aikaa ja matkaa vaihtelevasti ja ottaa häiriötä mukaan! Seuraavalla kerralla UKU:n treeneissä ujuttaudun mukaan paikallamakuuseen häiriön vuoksi ;)

Mukana parin viikon takaisia kuvia.
~huomasin näin jälkikäteen, että olen onnistunut saamaan lähes jokaiseen kuvaan vinon horisontin! ammattivalokuvaajan ainesta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti