Treenailtu on sekä lenkkeilty! Huomaa erittäin hyvin, että ilmat on lämmenneet koska ulkona viihtyy paljon paremmin ja paljon pidempään.
Kuitenkin pienoinen tokomasennus on iskemässä tähänkin suuntaan, tai taitaa se mennä vain väsymyksen piikkiin. On se haastava tämä tokoilu, vihdoinkin kun koko paketti on kasassa alkaa se jostakin kulmasta hajoamaan. Vaikka asioita yrittää vääntää rautalangasta, niin silti saa hakata päätä seinään. Turhauttavaa kun tietää, että jokin on pielessä, mutta ei tiedä kuinka asiaa lähtisi ratkomaan ja kenen vika se on? Mutta kerran kun lajiin syttyy, niin sitten saa viilata sitä pilkkua niin paljon kuin sielu sietää. Huhhuh!
to 15.4 treenit
Päästiin vihdoinkin oman seuran riveihin treenaamaan. Ulkopuolisena ohjaajana Tuija, joka tulee vetämään edistyneempien ryhmää nyt muutamia kertoja ja se passaa meille vallanmainiosti :)
Heti alkuun paikallamakuu ja me pitkästä aikaa muiden koirien kanssa. Matkaa muistaakseni kymmenisen metriä, ja aikaa en tiedä (varmasti reilu minuutti). Makasi oikein hyvin häiriöstä huolimatta ja taisin palkata vain yhden kerran?
Tuija halusi tutustua meihin koulutettaviin ja halusi nähdä pätkän seuraamista. Wili seurasi ihan hyvällä innolla, käännöksetkin hyviä. Tuija huomautti siitä kuinka minä hidastan vauhtia täyskäännöksissä. Hyvä huomio, täytyy siis muistaa treenata täyskäännöstä ;)
Loppuun pyysin viimehetken vinkkejä luoksetulon nopeuttamiseen. Saatiin hyviä vinkkejä, mutta meillä ei ole aikaa korjata liikettä niin radikaalisti ennen toukokuun kisoja. Saatiin luoksetuloon kuitenkin vauhtia vinkulelulla. Lopussa luoksetulot miellyttivät erityisen paljon omaa silmää ja vauhti oli mahtava!
Käytettiin hyväksemme Susanin hyppyä ja otettiin muutama hyppy. Koira hyppää AINA oikeaan laitaan, mutta ei kai tästä sakoteta? Korjailin keskemmälle, mutta silti se reuna miellyttää.
Loppuun vielä Susanin ja Ruu´tin kanssa paikallamakuu. Kisamaisesti ja wili pysyi moitteettomasti maassa. Siispä kaikinpuolin hyvät treenit :D
la 17.4 lenkki ja treenit
Aamulla ei lähdettykkään Juvanmalmille agilitiitämään, joten mentiin "hieman" pidemälle aamulenkille. Aika kului ihan huomaamatta ja lenkkeiltiinkin 2 tuntia + treenit. Hyvä lauantain aloitus :) Lisäksi koira sai kulkea koko matkan irti.
Lenkkeilyn ohessa otin paljon kuvia, kun oli pitkästä aikaa hieno ilma!
Lenkin päätteeksi otettiin Juholan koululla lyhyet treenit. Perusasennosta naksuttelin, sekä lyhyistä seuruista. Ja sitten se paikallamakuu...
Koiralla oli selkä koirapuitoon päin joten häiriötä taisi olla vähän liikaa. Eka makuu oli pari minuuttia ja parilla palkalla. Toka makuu oli tarkoitus olla koemainen. Koira makasi hyvin ensimmäisen minuutin(?) ja sitten oma sydän pomppasi kurkkuun kun näin koiran seisovan. Teki mieli itkeä ja nauraa ja jättää koira ensimmäiselle vastaantulijalle. Onneksi oltiin Susanin kanssa puhutti siitä nousemisesta edellisenä päivänä, joten osasin reagoida tilanteeseen edes jotenkin. Kävin käskemässä koiran uudestaan maahan ja makuutin 15s, josta normaali lopetus. Temppuiltiin väliin ja yritin unohtaa tapahtuneen. Ei niin helppoa kuin haluaisi.
Tämän jälkeen kaksi makuuta useilla palkoilla, mutta matka oli 15m. Onnistuneisiin makuisiin oli hyvä lopettaa. Häiriö taisi olla vain liian suuri.
su 18.4 lenkki ja treenit
Pitkästä aikaa lenkkiseurana Karita sekä Pimu & Mercu. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja höpötellä kaikenmaailman koira-asioista. Tehtiin myös tänään reippaampi lenkki johon kului 2h. Myös ihanan ilman ja hyvän seuran kunniaksi piti napsia kuvia.
Lenkin jälkeen tarkoituksena oli ottaa 2xpaikallamakuu yhteiskoulun hiekkakentällä.
Kuinkas kävikään? Saldona: kettuuntunut omistaja joka tuntee olevans hyvin epäonnistunut sekä koira joka ei ilmeisesti ymmärrä, että paikallamakuu on ihan KIVA juttu sekä 4xpaikallamakuu.
Ensimmäinen koemainen makuu hyvä, aikana reilu 2min. Toinen makuu oli tarkoitus olla samanlailnen mutta useamman palkan kera. MUTTA koira nousi seisomaan minuutin kohdalla, mutta kävi maahan välittömästi. Lopetin liikkeen melkein heti sen jälkeen. Uusi makuu, lyhyemmällä matkalla ja ajalla. Koira kamalan levoton :0
Neljäs makuu melkein koiran edessä, tarkoituksena palkata 1min40s kohdalla. MUTTA koira alkaa piippaamaan (hyvä tavaton, juuri kun siitäkin pääsi eroon) minuutin kohdalla. MIKSI MIKSI Wili tekee näin? Oman pääkoppani sekasotkun keskeltä sain muutaman järkevän syyn tapahtuneille. Olen edennyt hurjan nopeasti, liian vähällä palkalla. Häiriö on myös tasoon nähden liian vaativa, sekä jostain syystä koira alkaa odottamaan palkkaa AINA minuutin kohdalla (käyn nähtävästi aina minuutin paikkeilla palkkaamassa).
Paikallamakuu on kieltämättä liike, joka saa ohjaajan pulssin kohoamaan. Ehkä me levätään nyt muutama päivä ja sitten keksitään ratkaisu ongelmaamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti