
Useimmiten tuntuu siltä, että koira voisikin kisata ylemmissä luokissa, mutta ohjaajan tieto ja taito ei riitä. Tänään se on siis vihdoinkin todistettu, ja en ole siitä ollenkaan ylpeä. Ehkä siitä olen ylpeä, että myönnän olevani huono kouluttaja moneen muuhun verrattuna ja osaan opettaa alempien luokkien liikkeet ja thats it. En ole siis mitenkään kummoinen ohjaaja, ja tarvitseeko ollakkaan? Niin kauan kun koiralle riittää tämä treenitaso, niin hyvä.
Lähes 5 vuotta olen harrastanut koirien kanssa ja ollut tekemisissä erilaisten koirakoiden parissa. Sitä on itse kehittynyt valtavasti, mennyt ylä- sekä alamäet. Näin tulee olemaan jatkossakin, tai niin luulisin. En kehuisi itseäni, enkä halua todistella yhtään kenellekkään yhtikäs mitään. Silti olen hyvin ylpeä omista saavutuksistani, kuten noudon opettamisesta. Noutokin oli yksi asioista joita en koskaan uskonut osaavani opettaa. Mutta ainakin tällä hetkellä pieni terrieri nostelee kapulaa innoissaan :)
Lisäksi tämä harrastus on täyttänyt suurimman osan vapaa-ajastani. Eikä sitä voi kutsua harrastukseksi vaan se on jotain paljon enemmän. Olen saanut koiraharrastuksen kautta monta hyvää ystävää ja sitäkin enemmän ihania uusia tuttavuuksia. Siis aivan mahtavia nuo koirat ♥
Mutta tämän päivän treeneistä se varsinainen fiasko syntyikin!
Itselläni on paha ongelma; ahneus. Ja se kostautui treeneissä, joiden odotin menevän hyvin. Ei siis pidä odottaa mitään :D
Ongelmakohta numero 1.
Tunnari. Kyllä me olemme taas aivan lähtölukemissa. Tein tunnarin normaaliin tapaan, kuten olen tehnyt aiemmatkin kerrat. En siis palautellut liikettä koiran mieleen vaikka se on meille vielä kovin tuore liike. Lähetin Wilin kapuloille, jonne syöksyi kovalla vauhdilla nappasi ensimmäisen kapulan ja mälväsi sitä oikein kunnolla (ei ollenkaan hyvä). Annoin uudestaan käskyn (tyhmä minä) ja otti seuraavan kapulan ja mälväsi myös sitä. Olihan se tottakai pakko kokeilla vielä kolmannen kerran (ja nyt ihan hävettää kuinka toimin siinä tilanteessa) ja sama jatkui. Koira paineistui kun ei tiennyt mitä tehdä. Piippasi, meni maahan, haki kapuloita useamman ja mälväsi niitä vielä vähän lisää. Aikani sitä katselin, kunnes tajusin viedä koiran toiseen huoneeseen, keräsin kapulat. Tein uuden helpomman tunnarin (näitä tehtiin aivan alussa) ja hain koiran huoneesta.
Ongelmakohta numero 2.
Tein uuden tunnarin ja näytin koiralle oman kapulan ja vein kasan viereen. Annoin käskyn -> koira paineistui, juoksi kasan ympäri ja aloitti huutamisen. Ohjasin omalle kapulalle ja palkkasin sen nostamisesta.
Muutamat erittäin helpot toistot ja superpalkat ja siihen oli hyvä lopettaa. Mutta täytyy vain kysyä itseltäni, että mitä mielessäni pyöri tapatuman aikana? Tuskin mitään :D
Meillä on nyt tunnari hetken aikaa tauolla ja keskitytään muihin liikkeisiin.
Päivän onnistuneena liikkeenä: 1min paikallamakuu ja matkaa muutama metri. Jes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti